Markkinakatsaus rahastoihin ja osakkeisiin vuodelle 2024
Kokosin tähän joitakin havaintojani sijoitusmarkkinasta, joilla sijoittaja ja säästäjä voi inspiroitua vuoteen 2024.
Rahat tuottamaan säästötilille
Olen säästänyt jonkin aikaa uutta asuntoa varten. Käyttötilillä makaavalle omarahoitusosuudelle on nyt riskittömiä vaihtoehtoja yli 3% korolla sopivaa ostokohdetta odotellessa.
Kehitin verkkosovelluksen henkilökohtaisen varallisuuden hallintaan - Esittelyssä 6 vuoden työn tulos
Aloitin ensimmäisen kokopäivätyöni reilu 6 vuotta sitten yliopisto-opintojen loppuvaiheessa. Asuessani edullisessa opiskelija-asunnossa rahaa jäi säästöön.
Etsitään tamperelaisia kasvuyrityksiä sijoituskohteeksi
Yritykseni Yet Another Data Agency Oy etsii tamperelaisesta startup-kentästä kasvuyritystä sijoituskohteeksi.
Täytyykö yrityksen maksaa varainsiirtoveroa?
Kyllä. Osakeyhtiönä toimivan yrityksen täytyy maksaa varainsiirtoveroa samoin kuin henkilöasiakkaiden.
Sivutoiminen yrittäjyys - Toiminimestä osakeyhtiöön
Perustin osakeyhtiön sivutoimiselle liiketoiminnalleni. Jutussa käsittelen verotusta, velvollisuuksia ja ajatuksiani perustamisvaiheessa.
Sijoittamalla ilmastonmuutosta vastaan? - Tarkastelussa megatrendi ETF:t
Voisiko megatrendeihin sijoittaminen olla keino taistella esimerkiksi ilmastonmuutosta ja maapallon kestävyysvajetta vastaan?
Nordnetille uusi palvelumaksu - Vieläkö ETF-kuukausisäästäminen kannattaa?
Nordnet otti ETF-kuukausisäästäjäjille käyttöön 2,5 euron palvelumaksun. Arvio kustannusvaikutuksista ja vertailu muihin palveluntarjoajiin.
Sijoituslaskuri Excelissä tunnin webinaaritallenteena
Excel-koulutuksessa luodaan tunnin aikana sijoituslaskuri, jolla voi laskea kertyneitä tuottoja tai ennustaa salkun tulevaa arvonnousua.
Ensiasunnon ostaminen Tampereen keskustasta - Lainaneuvotteluita ja laskentamalleja
Ensiasunnon ostaminen keskustasta. Kokemuksia lainan neuvottelemisesta, asunnon hinnan arvioinnista ja korkojen vaikutuksesta.
Tienasin blogillani 6000 euroa vuodessa - Vinkit lisätuloihin vuodelle 2020
Yritystoimintani 6000 euron tulos saavutettiin työllä, jota oli mahdollista tehdä omaan tahtiin kotisohvalta ilman tiukkoja vaatimuksia.
Osakesäästötili - Esimerkkilaskelma hyödyistä ja ohjeet aloittamiseen Nordnetissa
Osakesäästötili saatavilla Nordnetista ilman avaus-, kuukausi- tai säilytysmaksuja. Katso laskelmat hyödyistä ja kaupankäyntikuluista.
Optimoi edullisempaan rahastoon siirtyminen - 1300€ säästö 5000€ sijoitukselle 10 vuodessa
Omassa tapauksessani 5000 euron siirto kalliista rahastosta parhaalla strategialla tuottaa 10 vuodessa laskennallisesti 1300 euron hyödyn.
Nordnet ETF-kuukausisäästäminen - Kokemuksia ja ohjeet aloittamiseen
Kokemuksia ja ohjeita Nordnetin ETF-kuukausisäästämiseen. Palvelu on ollut luotettava ja edullinen eikä ikäviä yllätyksiä ole tullut.
Kannattaako säännöllinen sijoittaminen aloittaa laskusuhdanteen lähestyessä - Data-analyysi
Sijoittaminen laskusuhdanteen lähestyessä. Onko nyt huono hetki aloittaa säännöllinen sijoittaminen varmoina pidettyihin pörssi-indekseihin?
Vedonlyönti - Voiko sillä elää? - Lue Opas
Vedonlyönti - sillä on mahdollista elättää itsensä. Blogia ei ole sponsoroitu, vaan ajatukset ovat täysin omiani. Lue opas.
Startup - Podcast kasvurityksestä
Tässä podcastissa kertoja haluaa perustaa Podcasteja tekevän startup yrityksen ja kertoo kokemuksistaan.
Luo oma tulevaisuutesti investoimalla itseesi
Olin puhumassa Tampereen teknillisellä yliopistolla omaan osaaamiseen investoinnista.