Työ

Albert Einstein, Walter Isaacson

Einstein raapusteli maailmaa mullistaneen E=mc2 suhteellisuusteoriansa vain muutama vuosi yliopistosta valmistumisensa jälkeen. Erilaisten näkemyksellisten erojen vuoksi hän ei saanut tästä työstään koskaan Nobel-palkintoa, mutta se myönnettiin hänelle lopulta muista tutkimuksista. Kenties stereotypioista poiketen Einstein itse asiassa viihtyi julkisuudessa ja hänestä tulikin lopulta todellinen maailmantähti. Muutamia maukas poiminta Einsteinista: meni namisiin serkkunsa kanssa, oli mukana atomipommin toteutuksessa ja ei poistunut viimeisen 20 elinvuoden aikana Amerikasta, vaikka oli syntynyt ja elänyt muutoin Euroopassa.  Kirjassa ei käydä henkilöiden välisiä suhteita läpi yhtä syvällisesti kuin esimerkiksi Steve Jobsin elämäkerrassa, sillä pääpaino on asetettu Einsteinin tieteellisille saavutuksille ja tutkimuksille, joita hän teki aina kuolinvuoteelleen asti. Ei todellakaan mikään must-read.

Jätä kommentti