Vapaa-aika

Nolot sosiaaliset tilanteet – Näin niistä selvitään

Nolot ja epämiellyttävät sosiaaliset tilanteet. Näin niistä selvitään. Face palm.

Lähes päivittäin törmään mitä mielenkiintoisempiin sosiaalisiin tilanteisiin arkisen toiminnan ohessa. Esimerkiksi kaupassa  infotiskillä tai työhaastattelussa. Osaa voi pitää noloina tai vähintäänkin epämiellyttävinä, osaa hauskoina. Mitä nämä jokapäiväiset sosiaaliset kohtaamiset ovat ja miten niihin pitäisi suhtautua? Tässä niin sanotusti kieli poskella kirjottamani ratkaisut.

Tuplaheipat

Tilanne
Hyvästelet kaverisi, tai pahimmassa tapauksessa puolitutun tai lähes tuntemattoman henkilön. Pian kylmät hikikarpalot alkaavat virrata, kun kauhuksesi tajuat käveleväsi samaan suuntaan. Hyvästely on osoittautunut aiheettomaksi. Jatkatte hetken aikaa rinta rinnan, kunnes hyvästelette toisenne uudestaan naamat punastellen.

Toimi näin
Ennaltaehkäisy on paras lääke. Kun keskustelun tempo alkaa heiketä hyvästelyjen merkiksi, voit kysyä reippaasti, mihin suuntaan juttukaverisi on lähdössä seuraavaksi. Mikäli joudut varmistamaan reittiä seuraavassakin risteyksessä, voi ujuttaa tiedusteluun puheen lomaan sanomalla esimerkiksi Tuonneko sää olit menossa?

Nimi unohtui

Tilanne
Olette tavanneet kenties useita kertoja ja toinen osapuoli muistaa nimesi, mutta sinä et hänen.

Toimi näin
Alku ratkaisee paljon. Koita esimerkiksi selvittää kysymyksillä, missä olette nähneet aiemmin. Nimi kannattaa kysyä kuitenkin rohkeasti mahdollisimman pian, sillä on äärimmäisen noloa, jos kysyt nimeä vasta kolmennella tapaamisella. Tämä on sitä paitsi sen verran normaalia, että vastapuolelta pitäisi herua ymmärrystä.

Puolituttu käytävällä

Tilanne
Melkoinen el classico tämäkin. Puolituttu tulee vastaan käytävällä etkä tiedä, pitäiskö tervehtiä vai ei. Lopputuloksena kehosi on vääntyneenä täysin luonnottomaan asentoon, kun yrität epätoivoisesti katsoa pois päin. Tilanne saattaa toistua säännöllisesti, koska ette oikein tiedä statustanne.

Toimi näin
Näissä tilanteissa kärsivällisyys ja luonnollisuus palkitaan. Älä välttele katsetta tai yritä kiivetä pitkin seinää pakoon kuin hämähäkkimies, vaan ota normaali reipas katsekontakti, väläytä pieni hymy ja lue vastustajan peliliikkeet. Hymy voidaan nimittäin tulkita sekä ujona tervehdyksenä, että spontaanina huomiointina tuntematonta kohtaan, joten se toimii aina.

Äärimmäisessä paniikkitilanteissa kaiva ja älypuhelin taskusta ja esitä selaavasi sitä. Muista laittaa ruutu päälle.

Lukitun WC:n kokeileminen

Tilanne
Olet menossa julkiseen vessaan. Kuvittelet käymälän olevan vaapana ja kokeilet kahvaa, mutta se onkin lukossa.

Toimi näin
Vaihtoehtona on kaksi strategiaa. Voit toimia niin kuin enemmistö ja juosta reippain askelin pois paikalta. Odota nurkan takana WC:n vapautumista ja hiippaile muina miehinä paikalle vessan vapautuessa. Toinen vaihtoehto on ritarillisesti kantaa vastuu töppäilystä ja jäädä rikospaikalle odottamaan toiletin vapautumista.

Epäonnistunut väistöyritys

Tilanne
Vanha klassikko. Kävelet tuntematonta ihmistä vastaan käytävällä ja molemmat väistävät parhaassa tapauksessa useaan kertaan samaan suuntaan.

Toimi näin
Harmiton tapaus, näitä sattuu kaikille.

Vieteritervehdys

Tilanne
Yrität tervehtiä tuttuasi kaupassa, mutta kävelet juuri pylvään ohi, jolloin näkökenttä peittyy. Heilutte kuin vieteriukot yrittäen löytää näköyhteyttä.

Toimi näin
Sama kuin edellinen.

Saisiko olla kahvia?

Tilanne
Tämä vaatii pidemmän alustuksen.

Noin vuosi sitten olin tapaamassa erästä asiakasta töiden puolesta. Aluksi käteltiin ja kysyttiin, ottaisinko kahvia. Sanoin, että ei kiitos, mutta tee maistuisi. No tästähän tilanne syntyi. Tapaamisen toinen osapuoli alkoi tuskanhiki otsallaan etsiä vedenkeitintä jokaisesta keittiön kaapista hälyttäen puoli toimistoa paikalle talkoisiin. Vedenkeitin löytyi ja pääsin valitsemaan kolmesta samanlaisesta jäljellä olevasta rooibosteepussista mieleiseni. Hunaja oli tietenkin paakkuuntunut purkin pohjalle. Odottelimme keittiön suuaukolla kiusallisissa tunnelmissa, että saan teepussini hauduteltua, jonka jälkeen pääsimme itse asiaan herkullisen rooibosteen äärellä.

Hypoteesini oli, että jatkossa kannattaa ottaa suosiolla kahvia, kun sitä tarjotaan.

Myöhemmin kesällä olimme menossa tekemään blokumenttisarjan haastattelua ja ajattelimme viedä mukanamme paketin Juhla-Mokkaa tunnelman keventämiseksi, sillä olin kertonut muulle porukalle kauhukokemuksestani. Ihan putkeen ei mennyt tälläkään kertaa, sillä tapaamallamme henkilöllä ei ollut kahvinkeitintä.

Erään kerran otin kahvitarjouksen jälleen vastaan, jonka seurauksena pääsin valitsemaan noin kymmenestä erilaisesta erikoiskahvista suosikkini. Jännityksestä soikeana kaadoin mukin epähuomiossa aivan täyteen vain läikyttääkseni sitä ympäri palatsimaisen valtavaa toimistotilaa kävellessämme sen halki. Eikä siinä kaikki! Akrobatiaa vaadittiin vielä siinä vaiheessa, kun kuulin, että menisimme viidennen kerroksen kokoustiloihin pintajännitystä uhmaavan satsini kanssa. Smooth!

Toimi näin
Kahvi on tapaamisissa hyvä orja, mutta huono isäntä. Ota kahvia, kun sitä tarjotaan, mutta älä kikkaile.

Jätä kommentti