Itsensä johtaminen

Osaaminen on päätös – Tommi Valkonen

Tommi Valkonen, mikaelahonen.com Blogi
tommi
Tommi Valkonen on opetellut ”harrastuksenaan” mm. puhumaan venäjää

Muistatko viime kerran, kun päätit esimerkiksi uuden kalenterin ostamisen kunniaksi kääntää elämäsi päälaelleen? Lihakset, ruokavalio, romanssielämä ja arvosanat kuntoon. Paino, ryyppääminen, Netflix ja univaje vähemmälle. Vaan miten kävikään? Tai entä se kun päätit aloittaa uuden kielen opiskelun, ja lopetit tuskastuttuasi alkeiskurssin hitaaseen etenemistahtiin? Mikä siinä on kun lupauksia ja päätöksiä tehdä hienoja asioita on niin vaikea pitää?

Uskallan naljailla, koska tunnistan edeltä ennen kaikkea itseni. Takana on esimerkiksi 6 vuotta hedelmätöntä saksan opiskelua ala-asteelta lukioon, muikea määrä puolivalmiita kesäkuntoprojekteja ja 5 vuotta hajanaista itsenäistä koskettimiensoiton opettelua, joka on johtanut yhteensä noin kahden biisin osaamiseen (Ukko Nooaa ei lasketa). Toisaalta olen oppinut jo melkein sujuvan venäjän kielen käymällä yhteensä 2 kurssilla ja pitänyt hetken mielijohteesta syntyneen idean perusteella 35-minuuttisen puheen ulkomuistista satapäiselle yleisölle. Kirjoittaessani tätä olen noin puolimatkassa projektiani opetella ranskan kieli 5 viikossa.

Yksinkertaisimmillaan salaisuus on periaatteessa, jonka Mikael minulle kertoi kesällä 2014. Tee päätös ja ala tehdä. Taito, pystyminen ja tulokset seuraavat kyllä päätöstä. Älä luule että ”se oikea hetki” tulee joskus – se tehdään joka kerta itse. Tuo onnistumiseen johtava päätös on kuitenkin (vähintäänkin minun kohdallani) täysin erilainen kuin ne hiljaiset, vain itselle ja auringolle lausutut lupaukset kesäkunnosta. Yritän seuraavaksi purkaa tällaisen isoon, merkittävään muutokseen tai saavutukseen johtavan päätöksen osiin. Käytän esimerkkinä ranska-projektiani.

TOIMIVAN PÄÄTÖKSEN RESEPTI

  1. Motivointi
  2. Tavoite
  3. Välineet
  4. Palkinto
Mietipä sitä.

Motivaatio. Pohjimmainen motivaationi ei liity ranskan kielen oppimiseen. Minua kiehtoo hieno ja viihdyttävä lopullinen presentaatio, sillä olen aidosti innostunut esiintymistaidosta. (Ei sillä etteikö rakkauden kielen osaamisessa olisi mitään hohdokasta!) Haluan myös saavuttaa jotain kummallista ja erilaista. Eihän kielen oppimisen pitäisi olla mahdollista 5 viikossa! Nämä asiat motivoivat minua, koska se on minun juttuni, minun harrastukseni. Minä nautin siitä niin kuin joku muu nauttii valokuvauksesta tai avantouinnista.

Paras motivaation muoto lähtee sisältä. Sitä voi tukea ulkoisilla motivaattoreilla, mutta ei toisinpäin. Aidon innostuksen puute on merkki siitä, että voisit saada ajastasi enemmänkin irti.

Ulkoisia motivaattoreita voidaan tarvita, kun tavoite on oikeasti jalo ja tarpeellinen (esim. paremmat elintavat), mutta oma tahdonvoima ei riitä pitkäjänteisyyteen. Paras ulkoinen motivaattori minulle on täyttää ne uskomattomat lupaukset, jotka julkisesti annoin projektin alkaessa – tämä on äärimmäinen ulkoisen motivoinnin muoto, mutta sen tehokkaampaa tapaa en oikein tiedäkään.

Julkista tavoitteesi vaikkapa partnerillesi tai parhaille ystävillesi. Mitä suuremman ”häpeän” mahdollisuus, sitä varmemmin pysyt motivoituneena. Toisaalta sitä coolimmalta näytät kun saavutat tavoitteesi.

Haasta itsesi ja aseta tavoitteita
Haasta itsesi ja aseta tavoitteita

Tavoite. Toissijainen tavoitteeni on pystyä osoittamaan uusi taitoni pitämällä 10 minuutin osuus loppupresentaatiosta täysin ranskaksi. Kynnys on tarpeeksi matala ollakseen mahdollinen, mutta tarpeeksi korkea ollakseen täysin hullu. Silti se palvelee täsmälleen tarkoitustaan – jos minä pystyn tekemään sen viidessä viikossa, kuka voi väittää ettei ehtisi tehdä sitä vaikkapa puolessa vuodessa? Suoraan tästä seuraa ensisijainen tavoitteeni, eli elämyksen siirtäminen niihin, jotka ovat projektista kiinnostuneita. Presentaatio ei voi olla 10 minuuttia irrallisia, alkeellisia lauseita. Sen on välitettävä viesti joka muuttaa käsityksiä. Lisäksi lupausten hengen mukaisesti minun on myös pystyttävä oikeasti kommunikoimaan ranskaksi, ei vain sopertamaan ulkoa opettelemaani pätkää.

Hyvät tavoitteet ovat yksiselitteisiä, vaikeita mutta mahdollisia, mitattavia ja linjassa sen kanssa mitä ihanne-sinäsi tekee. SMART-periaate on toimiva, vaikken itse sitä aktiivisesti seuraa. Minulle tärkeintä on yllättää itseni sillä, mikä on mahdollista ja mikä ei.

Välineet. Tämä voi tarkoittaa sekä konkreettisia työkaluja että periaatteita. Ranska-projektissani on luonnollisesti ensiarvoisen tärkeää käyttää aikani siten, että se tuottaa mahdollisimman paljon hyödynnettävää taitoa. Siksi opiskelen ensin komponentit, jotka ovat kielen ytimessä: ääntämys, vähintään 1000 yleisimmin käytettyä sanaa ja fraasia, vain ne verbiaikamuodot, joita ilman lauseiden merkitys jää vajavaiseksi. Sanojen muistamiseen käytän kuva-assosiaatiotekniikkaa, yhtä luonnollisimmista tavoista luoda muistoja. En oleta, että kaikkien kokeilema listamainen pänttääminen alkaisi yhtäkkiä toimia. En myöskään oleta hetkeäkään oppivani kommunikoimaan oikeasti, jos en tee sitä oikeasti, aidon ranskalaisen henkilön kanssa. Siksi keskustelin aidon ranskalaisen henkilön kanssa ensimmäisen kerran alle 1,5 viikkoa opettelun alkamisesta, ennen kuin edes avasin kielioppikirjaa. Pyöräilemään opitaan pyöräilemällä, ja kieltä puhumalla. Kaiken tämän jälkeen se kaikkein kauhistuttavin mörkö, kielioppi, oli muuttunut kokoaan pienemmäksi – se on vahvistus jo tunnistamilleni säännönmukaisuuksille. Vähän niin kuin liikennesääntöjen taustalta löytää maalaisjärkeä kun on ensin kokeillut ajella elävässä elämässä.

Käytä aikaa varmistaaksesi, että opit oikeilla tavoilla, mahdollisimman järkevästi ja tehokkaasti. Hyvä nyrkkisääntö on: Jos käyttämäsi tapa ei tunnu järkevältä ja kivalta, kokeile jotain muuta. (Mikäli mikään ei tunnu kivalta, palaa kohtaan ”motivaatio”.)

Palkitse itsesi!

Palkinto. Minulle palkinnot ranska-projektista ovat pienimmästä suurimpaan: saavutettu kielitaito, esiintymiskokemus, ”mahdottoman” saavuttaminen, mahdollisuus vaikuttaa maailmaan innostamalla kuulijoitani saavuttamaan omat tavoitteensa tehokkaammin ja nopeammin. Hyvä palkinto ei välttämättä ole konkreettinen herkkupala, vaan jotain suurempaa. Iso pytty jääkiekkoilijan palkintokaapissa, palkittu tutkimus tutkijan seinällä, ensimmäinen kesäteatterirooli aloittelevan näyttelijän portfoliossa.

Mieti, mitä ihanne-sinä on saavuttanut päästäkseen omaan asemaansa. Valitse yksi niistä saavutuksista ja päätä hakea se pois roikkumasta. Se kestää pidempään kuin raha tai tavara. Ehkä se saa sinut alun perinkin tajuamaan, millaiseen koitokseen kannattaa lähteä.

Loppujen lopuksi minkä tahansa tavoitteen kannalta tärkeintä on pilkkoa se niin pieniin osiin, ettei kokonaisuuden massiivisuus pääse masentamaan ja aiheuttamaan ajatuksia luovuttamisesta. Sen jälkeen kyse ei ole muusta kuin, pahoittelen kliseisyyttäni, uskosta tehtävän onnistumiseen. Kuulostaa sanahelinältä, mutta ei sitä tämän selkeämmin voi sanoa. Näin syvällä ytimessä kikkoja ei enää ole, vain uskallusta olla sitä mitä haluaa olla.

Kuinka muutoksesta tehdään tapa?

P.S. Mainittakoon se hauska fakta, että en pystyisi noudattamaan äsken listaamiani ohjeita, jos yrittäisin tehdä niistä ”kertaheitolla elämäni muuttavan ohjelman”. En kestäisi pitkään jos yrittäisin pitää huolta, että oikeasti seuraan jokaista askelta. Ne ovat tulosta ajan kanssa hiotuista pienistä muutoksista, jotka ovat olleet tarpeeksi pieniä tuntuakseen luonnollisilta. Siksi haluankin vielä vastata kysymykseen

Entä jos en halua parantaa maailmaa, vaan muuttaa pienen muutoksen tavaksi?

Kovin harva tulee tajunneeksi, että ne tuhannet tavat, joita toteutamme päivittäin, ovat täysin näkymättömiä. Ne toistuvat huomaamatta, ne eivät vaadi tietoista ponnistelua, ne eivät tunnu pätkääkään inhottavilta tai raskailta. Toisaalta oletamme, että vielä kolme viikkoa kuntoprojektin alun jälkeen luvassa on euforisia ”tästä se lähtee”-fiiliksiä. Salille lähdön vaikeutuminen ja kiusauksiin sortuminen on täysin normaalia elämää ja kuuluu asiaan. Lopulta käy niin, että väen väkisin vääntäen raahaudumme vain kahteen viikon neljästä treenistä, ja lopetamme sen jälkeen yrittämisen kokonaan. Minulle kävi ennen järjestelmällisesti niin, että ensimmäisen flunssan pakottaman 1,5 viikon tauon jälkeen kuntoilu vaan huomaamatta jäi sikseen.

Mitäpä jos tässä vaiheessa hyväksyisimme tapahtuneen tietoisesti? Sisäisesti motivoitunut henkilö olisi mahdollisesti iloinnut, että on silti käynyt viikoittain keskimäärin kaksi kertaa enemmän salilla kuin ennen. Oikealla tavalla motivoituneelle kesämaha ei ole syy lyödä kaikkea jälleen läskiksi, vaan jatkaa sen pienen saavutetun uudistuksen turvin eteenpäin. Emme voi aina olla yhtä motivoituneita kuin uudenvuoden aattona nousuhiprakassa. Hyväksytään se ja iloitaan siitä parannuksesta mihin milloinkin pystymme.

Jätä kommentti