Työ

Testaa yritysideasi nopeasti – Jaakko Ojanen

Suomeen perustetaan vuodessa päälle 10 000 uutta yritystä, joista jokainen hioo omaa timanttiaan. Varsinkin ensiyrittäjille tulee nopeasti vastaan karu todellisuus – liiketoiminta pitäisi saada rullamaan ja leipä olisi hankittava jostain. Tätä varten yrityksen idea, tuote tai palvelu olisi saatava nopeasti ”ulos” maksaville asiakkaille.

Turhan usein omaan ideaan rakastutaan ja sitä hiotaan omalla porukalla piilossa kenenkään siitä tietämättä. Mitäs sitten tehdään, jos kukaan ei olekaan valmis ostamaan valmista tavaraa? Tuore yrittäjä on aikamoisessa suossa, kun rahat on käytetty eikä lisää ole tulossa.

Tuore yrittäjä on aikamoisessa suossa, kun rahat on käytetty eikä lisää ole tulossa

Ideaa, tuotetta tai palvelua tulisikin siis testata mahdollisimman aikaisin, jopa ennen kuin tuote tai palvelu on edes valmis. Kun kysyntä on varmennettu ja ensimmäiset tilaukset ovat jo takataskussa, niin epäonnistumisen riskit pienevät huomattavasti.

Fail Fast – yrittäjän omia kokemuksia

Menetin yrittäjäneitsyyteni vasta 2015, mutta testattujen ideoiden lukumäärän tasolla pidän itseäni kuitenkin jo sarjayrittäjänä. Osa testaamistamme ideoista toimii hyvin ja muutama on feilannut pahasti ja lakaistu vähin äänin maton alle. Epäonnistumisista ei ole masennettu, eikä huonoihin ideoihin ole tuhlattu elämän säästöjä.

Epäonnistumista ei tulisi pitää häpeän aiheena, ennemmin siihen tulisi tähdätä ja vielä mahdollisimman nopeasti. Varsinkaan juuri aloittaneen muutaman hengen yrityksen ei kannata panostaa apinan raivolla vain yhteen ideaan. Jos kysyntää ei yksinkertaisesti ole, niin pitää uskaltaa laittaa peli poikki ja kohdistaa katse uusiin mahdollisuuksiin. Tällä tavoin säästetään kaikkien aikaa, rahaa ja mielenterveyttä.

Parhaimmillaan olemme testanneet idean alusta loppuun kahdessa viikossa. Teimme nettisivut, jossa tarjosimme uutta hienoa palveluamme – ei se vielä tässä vaiheessa valmis ollut, mutta halusimme nähdä tarttuuko kukaan syöttiin. Sivustolle ohjattiin sissimarkkinoinnin avulla kävijöitä. Lopputulos oli, että saimme ”myytyä” yhden palvelupaketin… ja senkin ilmaiseksi. Eli ei mennyt ihan nappiin, mutta eipä kustannuksetkaan olleet päätä huimaavia, sillä suurin kustannus oli menetetty aika.

Miten testaan idean nopeasti?

Testaamme kaikki ideamme nettisivujen ja nettimarkkinoinnin avulla, hyödyntäen sissitaktiikoita – niitä mistä ei puhuta kovaan ääneen, mutta jotka iskevät oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Oikeilla työkaluilla toteutettu idean testaus on nopeaa ja edullista. Me käytämme lähes poikkeuksetta ideoiden testauksessa WordPressiä ja Themeforestia – näiden avulla voimme rakentaa minimaalisilla kustannuksilla nettisivut, jonne voidaan ohjata potentiaalisia asiakkaita hakukoneoptimoinnin ja mainonnan avulla.

Analytiikan työkalujen, kuten Google Analyticsin, avulla voimme seurata miten uusi ideamme käy kaupaksi. Jos kukaan ei ole valmis klikkaamaan etusivultamme eteenpäin tai edes antamaan sähköpostiosoitettaan ilmaista näytettä vastaan, voimme vetää melko helposti johtopäätöksen idean toimivuudesta.

Kehitä itseäsi

Edellä mainittujen taitojen hallitseminen nousee arvoonsa eritoten työnhaussa. Pienyritykset ovat tottuneet maksamaan markkinointitoimistoille tuhansia vastaavien toimenpiteiden toteuttamisesta. Mitäpä jos sinä neuvokkaana työnhakijana olisitkin valmis tekemään nämä muiden työtehtäviesi ohessa 😉

Jos haluat testata ideasi kysyntää fiksusti tai ihan vain kehittää omaa osaamistasi, niin tsekkaa Kahvitauko.fi – pääset ilmaiseksi kokeilemaan miten homma lutviutuu.

**********

Blogin kirjoittaja on kahvitauko.fi -sivuston perustaja Jaakko Ojanen.

Jätä kommentti