Liiketoiminta

Yritykseni siirtyy konsultoinnista työnvälitykseen ja blogimarkkinointiin

Sivutoimisen yritykseni liiketoiminta muuttuu. Verkkosivuistani tulee markkoinointikanava yrityksille. Excel-projektit ja työtehtävien automatisointi toteutetaan kumppaneiden kautta.

Sivutoiminen yritykseni tarjoaa jatkossa Excel-palveluita ja työtehtävien automatisointia yrityskumppanin kautta.

Lisäksi sivustollani tullaan näkemään affiliate-markkinointia ja sponsoroituja blogitekstejä.

Tässä tiedotteessa tarkemmin muutoksista.

Uusi liiketoimintamalli lyhyesti

Sivustostani tulee käytännössä markkinointikanava muiden yritysten tuotteille ja palveluille. Yleisiä teemoja ovat raha, yrittäminen, tietotekniikka ja itsensä johtaminen.

Tyypillinen asiakas on suomalainen pieni tai keskisuuri yritys.

Yritystoiminta jatkuu edelleen sivutoimisena

Yritystoimintani on ollut sivutoimista vakituisen työsuhteeni aikana. Olen työskennellyt Solitalla viimeiset kaksi ja puoli vuotta, ja palkkatöihin on tarkoitus keskittyä jatkossakin.

Toimintamallin muuttamisella pyrin tekemään sivutoimisesta yrittäjätyöstäni aika- ja paikkariippumatonta. Suurin työ tulee olemaan sisällön tuottaminen, jota on mahdollista edistää oman ajan ja jaksamisen mukaan.

Ensisijainen tavoite ei ole kasvattaa liiketoiminnan kokoa nykyisestä.

Konsulttipalveluiden välittäminen – Excel ja työtehtävien automatisointi

Aikaisemmin olen ohjelmoinut itse minulta tilatut Excel-taulukot, ohjelmistorobotit ja automatisointityökalut. Nyt ajankäytössäni on alkanut tulla raja vastaan.

Olen välittänyt tämän vuoden aikana hyvin tuntemalleni yrittäjälle kymmenkunta toimeksiantoa. Yleisin työkalu on ollut Excel. Tarpeet ovat liittyneet datan esittämiseen, raportointiin ja työn automatisointiin. Yhteydenotto on tullut useimmiten yhteydenottolomakkeen kautta.

Suurin hyötyjä on ollut asiakas. Kokoaikainen yrittäjäkumppani pystyy sitoutumaan asiakkaan palvelemiseen ja voi erikoistua tietyyn osa-alueeseen. Lisäksi kumppaneiden tarjoamat hinnat ovat osoittautuneet omiani edullisemmiksi.

Blogimarkkinointi – Tulospalkkioita ja lukija-analytiikkaa

Blogien kirjoittaminen on mukavaa puuhaa. Viimeisen viiden vuoden aikana juttua on riittänyt, sillä tälle sivustolle on ilmaantunut keskimäärin julkaisu per viikko.

Affiliate-markkinointi on tulospohjaista markkinointia. Käytännössä esittelen tuotteita ja palveluita blogissani kiinnostavalla tavalla. Teemojani ovat olleet esimerkiksi sovellukset, verkkopalvelut ja sijoittaminen. Tarkoituksena on lisätä asiakkaan tuotteen myyntiä tai hankkia palvelulle lisää käyttäjiä. Hinnoittelumalli on riskitön, koska se perustuu toteutuneisiin tuloksiin.

Tästä löydät esimerkin affiliate-markkinoidusta blogikirjoituksesta, joka on tuottanut hyviä tuloksia.

Tarjoan myös sponsoroituja blogikirjoituksia 50 000 vuosittaiselle lukijalleni. Maksullinen blogikirjoitus voi olla esimerkiksi maksettu henkilöhaastattelu tai tuotearvio. Kirjoituksen lukijoista ja käytetyistä hakusanoista voidaan tuottaa raportti, joka auttaa ymmärtämään kohderyhmää ja kysyntää.

Palveluiden hankkiminen ja yhteistyön aloittaminen

Paras tapa aloittaa keskustelu on laittaa viestiä yhteydenottolomakkeella.

Jätä kommentti