Kun joku kysyy, montako metriä menee Cooperissa tai paljonko nousee penkistä, ei vastauksesta ole epäilystäkään. Tietysti kerrot oman ennätyksesi. Samalla huijaat aivosi uskomaan, että olet edelleen ainakin lähellä huipputuloksiasi. Näin ainakin itselläni käy.

Varusmiespalveluksen alkutesteissä kesällä 2010 juoksin 12 minuutin juoksutestissä, eli Cooperin testissä tulokseksi noin 2800 metriä. Seuraavana kesänä meni 2900 metriä ja vuosi myöhemmin omatoimisessa testauksessa 2700 metriä. Kun nämä luvut vilahtavat keskusteluissa, jossain aivojeni syövereissä kuvittelen nykyisenkin tulokseni osuvan samaan haarukkaan.

Valitettavasti totuus on se, että viimeisen muutaman vuoden aikana en ole lenkillä käynyt montaakaan kertaa. Tässä blogisarjassa kerron edessä olevasta kolmen kuukauden projektistani, jossa tavoitteenani on rikkoa mahdottomana pitämäni 3000 metrin raja Cooperin testissä.

Motivaationi 3000 metrin rikkomiseen Cooperin testissä

Tässä ensin lyhyesti perusteluni alkaa treenata Cooperin testiin:

  • Juoksutekniikka kadoksissa.
  • Painoa kertynyt hiljalleen.
  • Treeneistä puuttunut tavoitteet.
  • Myytin rikkominen: Olen aina pitänyt itseäni huonona kestävyyslajeissa.
  • 3000 metriä sopivan haastava omalle tasolleni.

Seuraavaksi perustelen jokaista kohtaa tarkemmin.

Juoksutekniikka kadoksissa

Yliopistoaikanani olen harrastanut liikuntaa ehkä keskivertoteekkaria enemmän. Erityisesti jääkiekkoa ja punttisalia, mutta myös esimerkiksi satunnaista uintia ja tennistä. Toisinaan kuitenkin opiskelija-aktiviteetit, opinnot tai työt ovat ovat aiheuttaneet jopa viikkojen tai kuukausien taukoja liikunnan harrastamiseen. Viimeisen vuoden aikana treenaaminen on ollut säännöllisempää kuin pitkään aikaan erityisesti punttisalitreenin ja työmatkapyöräilyn ansiosta.

Toukokuussa kävin pitkästä aikaa firman sählyssä ja toisena päivänä urheilukentällä juoksemassa 100 metrin vetoja. Tein järisyttävän havainnon. En oikeastaan osannut juosta. Pääsin kyllä eteenpäin, mutta meno oli kuin satiaisista kärsivällä norsulla. Hallitsematonta ja raskasta. Tuntui, että olin menettänyt kontrollin yhteen maailman yksinkertaisimmista asioista: juoksemiseen.

Painoa kertynyt hiljalleen

Punttisali on ehdottomasti tyhjää parempi liikuntamuoto, mutta sillä on myös petollinen ominaisuus. Voimaharjoittelun yhteydessä tulee syötyä helposti mitä sattuu siinä uskossa, että kaikki kalorit pamahtavat suoraan hauikseen. Mutta kas kas! Lounasravintolan buffet-pöydästä napatut uppopaisteut kananpalat kertyvät hiljalleen myös vyötärön seudulle. Keskivartalon massan kasvaessa samaa tahtia lihasten kanssa ilmiötä ei heti huomaa, mutta totuus valkenee ajan kuluessa.

Muistan lukeneeni, että keskimääräiselle amerikkalaiselle napsahtaa puoli kiloa vuodessa lisää painoa aikuisiällä. Eikä se varmasti kaukana suomalaisillakaan ole. Painon kertyminen on siinä määrin verkkaista, että sitä ei välttämättä kerkeä havaitsemaan. Ja ihminen näkee peilistä täsmälleen sen, mitä sieltä haluaa nähdä. Omassa mielessä se teinipojan six pack on edelleen tallella vielä vuosien tai vuosikymmenien jälkeen.

Mutta numerot eivät valehtele. Vaikka minulle on tullut merkittävä määrä lihastakin lisää, vyötärönympärys on noussut kuuden vuoden opiskelujen aikana 90 sentistä kokonaiseen metriin ja paino noin 85 kilosta lähes sataan. Tällaiset konkreettiset luvut ovat aika herätteleviä.

Treeneistä puuttunut tavoitteet

Vaikka olen aina harrastanut jonkinlaista liikuntaa, viime aikoina harjoittelusta on puuttunut selkeät tavoitteet. Olen kyllä seurannut tuloksiani punttisalilla löyhästi, mutta ilman selkeää päämäärää paras terävyys on jäänyt puuttumaan.

Tavoitteita voi asettaa eri tarkkuustasoilla. Ensimmäiseksi täytyy asettaa strateginen tavoite, jonka merkitys menee pintaa syvemmälle. Esimerkiksi nyt olen jo luetellut lukuisia syitä sille, miksi haluan juosta 3000 metriä Cooperin testissä. Ylätason tavoite liittyy arvoihin ja merkityksiin ja ohjaa tekemistä isossa kuvassa.

Toinen tavotteiden taso liittyy keinoihin, joilla tavoite saavutetaan. Esimerkiksi jokaisella punttisali- tai juoksusuorituksella täytyy olla tavoite, joka palvelee isomman tavoitteen saavuttamista. Montako toistoa ja millä painoilla teen penkkipunnerrusta? Miten pitkän lenkin teen ja mikä on tavoiteaikani, että kehityn oikealla osa-alueella?

Näillä eväillä treenistä tulee paljon selkeäämpää ja tehokkaampaa. Cooperin testi ja siihen tähtäävä harjoittelu on oivallinen alusta tavoitteelliselle harjoittelulle.

Myytin rikkominen: Olen aina pitänyt itseäni huonona kestävyyslajeissa

Kuulantyöntö, penkkipunnerrus, paini ja vauhditon pituushyppy ovat olleet niitä lajeja, joissa olen aina pärjännyt hyvin. Lyhyitä suorituksia, joissa voima ratkaisee paljon. Sen sijaan kestävyyslajeissa on tullut turpiin. Yhtenä mahdollisena selityksenä voidaan pitää ruumiinrakennettani. Pitkä selkä suhteessa jalkoihin aiheuttaa sen, että massaa on luonnostaan enemmän kuin keskimäärin samanpituisilla. Esimerkiksi tämän datan perusteella selkäni oli yli 7 % keskivertoa pitempi ja jalat jopa hieman keskivertoa lyhyemmät. Toisaalta voihan isompi keskivartalo tarkoittaa myös isompia keuhkoja ja tehokkaampaa sydäntä…

Nuoruusiällä vaivannut astma ei ole edesauttanut kestävyyslajien harrastamista. Erityisesti jääkiekossa kylmä ilma teki pahaa, ja tuntui, että hyydyin aina vähän ennen muita.

Cooper-projektin tarkoituksena on selvittää, onko hapenottokykyni oikeasti huono, vai onko kyse oikeanlaisen treenin puutteesta tai elintavoista.

3000 metriä sopivan haastava tavoite

3000 metrin juokseminen Cooperissa ei ole poikkeuksellista. Oma veikkaukseni oli, että 10 % miehistä on juossut Cooperin testissä joskus yli 3000 metriä. Tämän lähteen mukaan varusmiehistä 7 % yltää kiitettävään suoritukseen, joka on juurikin 3 kilometriä. Se tarkoittaa, että pelkästään omassa ikäluokassani on Suomessa tuhansia rajan rikkoneita. Mutta kuten monissa muissakin blogeissani olen todennut: Tavoitteet täytyy asettaa ensisijaisesti suhteessa omaan tasoon.

Tästä huolimatta täytyy myöntää, että 3000 metrin rikkominen kutkuttaa myös sen takia, että sitä pidetään yleisesti hyväksyttynä kiitettävän rajana Cooperin testissä.

3000 metrin rikkominen tulee olemaan nykyiseen tasooni nähden sopivan kova tavoite. Se on mahdollista savuttaa, mutta vaatii täydellistä valmistautumista.

Seuraavat askeleet kohti kolmea tonnia Cooperissa

Ensimmäisenä toimenpiteenä juoksen lähtötasotestin, eli katson, mikä on tämänhetkinen tulokseni Cooperin testissä. Tarkoituksena on juosta yksi välitesti heinäkuussa ja lopputesti syyskuun alkupuolella. Kesän aikana pyrin löytämään parhaat harjoitusmenetelmät ja keksimään muut tarvittavat temput tavoitteeseen pääsemiseksi.

Tulevissa blogeissa tarkoituksenani on kertoa ainakin harjoitusmenetelmistä, elämäntapoihin liittyvistä muutoksista ja tulostason kehittymisestä.

Otan projektin aikana mielelläni vastaan neuvoja aiheeseen liittyen. Näillä askelilla eteenpäin!