Keväällä lähes neljä kuukautta sitten asetin itselleni tavoitteeksi parantaa Cooper-testin tulostani 3000 metriin alkutestin 2620 metristä. Tässä raportti projektin huipentaneesta lopputestistä. Kiitokset Mikko Puonti kiriavusta ja Anssi Tikka koutsauksesta!

Jos et malta lukea trilleristä vaihe vaiheelta, paljastus on otsikossa jutun loppupuolella. Video ja teksti kertovat suurin piirtein samat asiat.

Juoksupäivä

Kuukausien harjoittelu huipentuisi tänään. Onko kurinalainen harjoittelu ja ruokavalio tuottanut tulosta? Takana oli tarkalleen 60 juoksutreeniä ja 10 muuta harjoittelukertaa.

Heräsin aamuun kylmissäni hennon kurkkukivun saattelemana. Olo oli tukkoinen.

Ulkolämpötila oli vain päälle kymmenen astetta, mutta sadetta ei onneksi ollut luvassa. Olosuhteet tulisivat silti olemaan erittäin haastavat.

Lisäksi tiesin, että tavoite tulisi olemaan äärimmäisen kova harjoitustuloksiin verraten. Olin pari viikkoa aiemmin päässyt 2000 metriä tavoitevauhdillani aivan äärirajoilla. Arvioin todennäköisyydekseni päästä 3000 metrin Cooper-tavoitteeseen 40 %.

Lopputestin lähtökohdat

Alkulämmittelyssä kroppa tuntui ihan hyvältä, mutta ei täydelliseltä.

3000 metrin matka vaatii yleisurheilukentän kiertämistä seitsemän ja puoli kertaa. Juoksussani ajanottaja oli vastakkaisella puolella kenttää, eli väliaikatietoja tulisi ensimmäisen kerran 200 metrin kohdalla ja sitten aina 400 metrin välein. Kahdeksas ajanottopisteen ylitys tarkoittaisi, että 3000 metriä on tullut täyteen.

Taktiikkanani oli lähteä tasaisella vauhdilla, joka tarkoittaisi 1:36 minuuttia per kierros.

Alku- ja välitestieni perusteella tiesin, että pari ensimmäistä kierrosta näyttävät, onko tavoite ylipäänsä mahdollinen. Lisäksi tiesin, että puolen välin kohdalla hapen saannista tulee todella vaikeaa. Loppu on taistelua. Tasaisen vauhdin saa pidettyä, jos kestää kipua, mutta jalat ja keuhkot eivät anna mahdollisuutta loppukiriin.

Cooper-juoksun eteneminen

Seuraavassa väliaikatedot ja tuntemukseni juoksun edetessä. Miinus merkki tarkoittaa että olin tavoiteaikaa edellä ja plus, että olin jäljessä.

200 m | +0:00

Ensimmäinen 200 metriä meni tunnustellen täsmälleen tavoitevauhdissa.

600 m | +0:02

Ensimmäinen kierros tai pari tulee helposti mentyä liian kovaa. Kaksi sekunti jäljessä on tässä vaiheessa ihan ok.

1000 m | +0:02

Tasaista puurtamista. Meno ei tunnu helpolta, mutta vauhdin pitäminen ei ole vielä tuskallista. Reisissä pientä jäykkyyttä.

1400 m | +0:05

Meno alkaa hidastua. Kierros jää 3 sekuntia tavoitteesta.

1800 m |+0:08

Kahdeksan sekuntia tavoitetta jäljessä. Usko alkaa horjumaan. Sinnittelen, mutta tuntuu todella pahalta. Kun jäljellä on kaksi ja puoli kierrosta, totean olevani noin kymmenen sekuntia jäljessä. Tekee mieli luovuttaa. Olo on täsmälleen sama kuin kaksi viikkoa sitten tekemässäni 2000 metrin testissä, jossa en pystynyt jatkamaan metriäkään pidemmälle.

Loppukiri alkaa, vaikka tuntuu, että jalat eivät kanna. En oikein usko, että pääsen tavoitteeseen.

2200 m | +0:10

Viimeiset 800 metriä.

Kun menen ajanottopisteen ohi, näen hämärästi, että jäljessä ollaan noin kymmenen sekuntia. Mielessä pyörähtää nopea arvio kymmenistä tekemistäni 800 metrin intervalleista. Harjoituksissa parhaat kasisataset ovat taittuneet noin 1:30 kierrosajoilla kunnollisten lepotaukojen jälkeen. Nyt vaadittaisiin 1:31 kierrosaikoja. Tilanne vaikuttaa epätoivoiselta.

Ajatukset vaihtuvat parinkymmenen metrin välein. Välillä tuntuu, että onko tässä mitään järkeä. Ei sillä ole väliä vaikka 3000 metriä ei tule täyteen. Olen silti tehnyt parhaani. Ei maailma siihen kaadu.

Ja välillä tulee motivaation pilkahduksia. Olen treenannut neljä kuukautta tätä varten, en kai aio luovuttaa siksi että tuntuu pahalta. En todennäköisesti tule enää ikinä yrittämään tätä.

Mieleeni tulee lehtiartikkeli, jossa kerrotaan uppopallon pelaajista. Hapen puutteesta johtuva paha olo johtuu veren lisääntyneesä hiilidioksidi määrästä. Se ei vielä tarkoita sitä että keho olisi toimintakyvytön. Kohonnut hiilidioksidipitoisuus on vain viesti aivoille, että kauhean kauan tätä ei voi tehdä.

Mutta jos kaksi minuuttia vielä.

2600 m | +0:07

Viimeinen kierros alkaa seitsemän sekuntia perässä, vaikka tässä vaiheessa en enää ole tietoinen kierrosajoista. Nyt on vain juostava.

Kun 300 metriä on jäljellä, katson kellostani tahitini olevan 3:40 minuuttia per kilometri. 3000 Cooper vauhti edellyttäisi 4 min / km. En pysty tekemään laskutoimituksia, mutta arvelen että vauhti voisi riittää. Yllättäen pystyn pitämään kovan vauhdin, vaikka päässä meinaa välillä sumentua.

200 metriä ennen maalia fyysinen kipu on sietämätöntä. Kokemuksesta tiedän matkaa olevan reilu 40 sekuntia. Kestäisinkö kidutusta vielä sen verran? Tunnen, kuinka käsivarren lihakset alkavat kramppaamaan hapen puutteesta.

Vajaan sadan metrin kohdalla kuulen huudon, että 20 sekuntia jäljellä. Tiedän sen olevan tarpeeksi.

3000 m | -0:01

3000 metriä tulee täyteen ja kaadun maaliin. Tavoite on saavutettu, vaikka en siihen uskonutkaan edes kaksi kierrosta ennen maalia.

Tavoite saavutettiin - 3000 metriä tulee täyteen!

Dramaattisen loppukirin saattelemana 3000 metrin Cooper-tulos toteutuu. Tulos meni yli kolmen tonnin vain loppuheittäytymisen verran.

Erityisesti kaksi viimeistä kierrosta uhmasivat kaikkia todennäköisyyksiä. Niiden keskimääräinen kierrosaika oli 1:30 minuuttia.

Harjoittelujakson aikana juoksin 800 metrin intervallin yhteensä 41 kertaa. Yhdessä harjoituksessa vetoja oli tyypillisesti neljä kappaletta 3-4 minuutin palautuksilla. Vain yhdessä kasisatasessa keskimääräinen kierrosaika on ollut alle 1:30. Sekin oli kyseisen harjoituksen ensimmäinen veto kahden päivän palautumisen jälkeen. Nyt sama tehtiin reilun kahden kilometrin happokylvyn päälle.

Olen erittäin tyytyväinen. Kannustus kesän aikana on ollut erinomaista, kiitos siitä kaikille. Kiitokset myös työkavereille, jotka kannustivat suoritusta livenä Slackin välityksellä.

Cooper-projektin jälkipyykki

Teen vielä erilliset blogit Cooper-projektista suunnilleen näillä teemoilla: