Ostin hiljattain uuden astianpesukoneen. Tuotantotalouden diplomi-insinöörinä tällainen hankinta on mahdoton laskematta ensin eri vaihtoehtojen kustannuksia ja uuden astianpesukoneen hankinnan takaisinmaksuaikaa.

Vastaus otsikon kysymykseen on, että energiatehokkaamman astianpesukoneen hankkiminen 15 vuotta vanhan tilalle on kokonaiskustannuksiltaan melko yhdentekevää. Tärkemäpi tekijä omasta mielestäni oli astianpesukoneesta aiheutuvan vesivahinkoriskin vähentäminen.

Kirjoitus ei ole sponsoroitu.

Vanhan astianpesukoneen osat alkavat hapertua

Vanha astianpesukone oli noin 15 vuotta vanha UPO D615. Oletettavasti laite on ollut hintaluokaltaan keskitasoa. Teknisiä tietoja internetistä ei enää löytynyt. Pesutulos oli välillä hyvä, välillä huonompi. Liian täydet koneelliset jättivät astiat likaisiksi.

Jotkin komponenteista olivat alkaneet hapertua. Aterinlaatikon pohjaan oli tullut reikiä, joista haarukat ja veitset pääsivät livahtamaan läpi vahingoittamaan potkuria. Eli sitä osaa, joka roiskii vettä astianpesukoneen pohjassa.

Lisäksi irrotettava muovinen suodatin oli murtunut. Se pysyi joten kuten paikoillaan, mutta olisi rikkoutuneena riski koneen toiminnalle.

Näiden osien uusiminen maksaisi arviolta 80 euroa ja selvitystyöhön kuluisi jonkin aikaa. Lisäksi ne pitäisi noutaa kodinkoneliikkeestä tai maksaa postitus.

Luin erään vakuutusyhtiön sivulta, että astianpesukoneen poistoputki suositellaan vaihdettavaksi 5 vuoden välein. Poistoputken kuluminen on riski laitteelle, joka on ylivoimaisesti suurin riski kotitalouksien vesivahinkoihin.

15-vuotiasta huoltamatonta astianpesukonetta ei kannattaa korjata

Helposti voisi ajatella astianpesukoneen korjaamisen olevan halvempaa kuin uuden ostaminen. Mielestäni tämä on väärä ajattelutapa, jos uuden ostamiseen löytyy riittävä varat.

Harva astianpesukone on käytössä yli 20 vuotta. Tai jos on, tarkastamattomissa liitoksissa ja heikoissa kohdissa täytyy olla merkittäviä riskitekijöitä.

Näiden tarkastaminen ja huoltaminen ammattilaisen toimesta maksaisi vähintää 100 euroa lisää. Aterinkorin, suodattimen ja huollon yhteissumma olisi jo noin 200 euroa.

Silti uusi kone pitäisi luultavasti ostaa 5 vuoden päästä.

Vesivahinko tapahtuu yllättäen

Sain sattumalta omakohtaista esimakua vesivahingosta astianpesukonehankinnan kynnyksellä. Kerrostaloasunnon “rättipatterin” liitos murtui ja 55-asteista vettä alkoi suihkuta kovalla paineella kylpyhuoneeseen. Tämä tapahtui ilman selkeää ulkoista tekijää.

Soitimme huoltoyhtiöön, josta tultiin puolen tunnin päästä kääntämään hanat pois päältä. Vesivahinko vältettiin täpärästi. Myöhemmin wc-kaapin alta löytyi kammottavaan kuntoon päässyt tiivisterengas.

Uusissa astianpesukoneissa vaikutti olevan mekanismeja joidenkin vuototilanteiden ehkäisemiseen. Silti on paikkoja, joissa vanhentunut osa voi aiheuttaa vesivahingon huomaamatta.

Omaisuuden huoltaminen ei ole halpaa, mutta se kannattaa

Yleisesti ottaen ajattelen laitteiden ja omaisuuden säännöllisen huoltamisen olevan hyvä investointi. Näin voidaan varmistua omaisuuden kunnosta ja käyttöikää voidaan arvioida luotettavasti. Lisäksi voidaan päästä nauttimaan jatkuvasti uuden veroisesta käyttökokemuksesta.

Omaisuuden kannattaa olla hyvässä kunnossa myyntitilanteissa, jotka voivat tulla yllättäen. Esimerkiksi tori.fi:ssä huomaa nopeasti, että rikkinäinen tavara ei tee kauppaa.

Nykyisin huollan esimerkiksi polkupyörääni säännöllisesti. Se ei ole pitkässä juoksussa halpaa puuhaa. Voisi olla sama kustannus ostaa 5-8 vuoden välein uusi polkupyörä ja ajaa se loppuun ilman huoltoa. Järkikin sanoo, että tämä ei ole kestävää ympäristön kannalta. Mielummin maksan saman hinnan huollosta, jolla pyörä pidetään uudenveroisena jatkuvasti.

Huoltamattomasta omaisuudesta hyviä esimerkkejä ovat asunnot. Esimerkiksi kymmeniä vuosia vanha kerrostalo säilyttää arvonsa, kun putki- ja julkisivuremontit tehdään ajallaan. Toisaalta monia kerrostaloja puretaan jo pian isojen remonttien ajankohdan mentyä ohi.

On ylitetty raja, jossa korjaamisen kustannukset ja riskit kasvavat kerrannaisvaikutuksina liian suuriksi.

Astianpesukoneen energialuokka C tarjosi hyvän hinta-laatusuhteen

Uusi astianpesukone on Hisense HU663C60W. Se oli varmasti muutaman millin alle 60 cm, hiljainen (40 db) ja energialuokaltaan kelpo C. Energialuokat A ja B olivat järkyttävän paljon kalliimpia, ja erot melko pieniä C-luokkaan. Erityisesti huomioiden, että energialuokka lasketaan eko-ohjelman mukaan.

Ainakaan hiljattain uusitussa pyykinpesukoneessa eko-ohjelma ei ole tehnyt pyykeistä aina raikkaita.

Hisensen hinta oli 600 euroa. Asennuksen otimme pakettipalveluna tähän erikoistuneelta firmalta. 170 euroa sisälsi vanhan koneen irrotuksen ja uuden asennuksen. Vanhan koneen voi heittää itse vaikkapa Gigantin keräykseen kauppareissulla.

Uusi, energiatehokkaampi astianpesukone voi säästää 20-30 euroa vuodessa

Lasketaan säästöt uudesta, energiatehokkaammasta astianepesukoneesta.

KustannusVanha astianpesukoneUusi astianpesukone
Sähkönkulutus per pesu1,5 kWh0,76 kWh
Sähkön hinta5 c/kWh3 c/kWh
Sähkön siirto6 c/kWh6 c/kWh
Kylmä vesi kulutus per pesu15 litraa9,6 litraa
Kylmä vesi0,15 c/litra0,15 c/litra
Pesukertoja per viikko54,5
Pesukertoja per vuosi250225

Uuden astianpesukoneen tiedot löytyivät ohjekirjasta. Vanhan laitteen tietoja ei enää löytynyt, joten ne ovat arvioita eri lähteistä.

Vanhassa astianpesukoneessa ei ollut ajastinta. Pörssisähkön halpojen yöhintojen hyödyntäminen ei ollut täysimääräisesti mahdollista, vaikka kone laitettiin pesemään usein myöhään illalla. Plussana uusi astianepesukone osaa itse avata luukun ohjelman valmistuttua, joten yöpesun tuottaa raikkaamman tuloksen.

Pörssisähkön hinta ei vaikuta sähkön siirtohintoihin.

Uudessa astianpesukoneessa ei ole aterinkoria, vaan aterimat asetaan matalalle ylätasolla. Kaikkiaan koneeseen mahtuu siis enemmän astioita. Tämä vähentää pesukertoja arviolta 10%.

Yhtälöstä saadaan vuosittainen käyttökustannus uudelle ja vanhalle pesukoneelle:

AstianpesukoneKäyttökustannus per vuosi
Vanha46,9 €
Uusi18,6 €

Onko energiatehokkaammasta astianpesukoneesta saatava säästö merkittävä?

Suunta-antavana arviona energiatehokkaampi astianpesukone voisi siis säästää vuodessa 20-30 euroa. Seuraavan 10 vuoden aikana säästö olisi luokkaa 200-300 euroa. Tosin, hyödyt realisoituvat viiveellä. Astianpesukoneen hankintahinta puolestaan pitää maksaa heti.

Oletetaan, että astianepesukoneen elinikä olisi aina ja poikkeuksetta 20 vuotta. Vaihdettaessa vasta 15 vuotta vanhan kone menetetään tällä ajattelutavalla 5 vuotta arvosta heivatessamme sen kodinkoneiden hautausmaalle ennenaikaisesti.

Eli jos uusi astianepesukone asennuksineen on noin 800 euroa, ennenaikainen uusiminen kustansi noin 200 euroa. Koska menetimme laitteen 5 viimeistä vuotta ja vähensimme samalla vesivahigon riskiä, pitkän aikavälin kustannus oli todellisuudessa pienempi. Tämä riskin pienentäminen, eli vanhan astianpesukoneen huolto olisi myös maksanut saman 200 euroa.

Yhteenvetona voitaneen sanoa eri vaihtoehtojen olleen rahllisesti suunnilleen yhtä kalliita. Uuden astianpesukoneen hankkiminen kuitenkin tuntui fiksuimmalta vaihtoehdolta oletettavasti pienemmän vesivahinkoriskin vuoksi. Vanha astianpesukone oli vanhan asukkaan ostama ja asentama, joka myös lisää epävarmuutta.

Muuttotilateessa uusi astianpesukone voi toimia myyjän tai vuokraajan eduksi.

Astianepesukoneen asennus on kallista, mutta se kannattaa

170 euroa astianepesukoneen asentamisesta on iso raha. Kannattaako niin paljon maksaa?

Olin astianepesukoneen asennuksen ajan samassa huoneistossa tekemässä etätöitä. Lisäksi autoin asentajaa nostamisissa.

Olisinko siis käyttänyt aikani paremmin viereisessä huoneessa asennushommissa? Jos ajatellaan astianpesukoneen asennusta vain putkien liittämisenä, vastaus on ehkä.

Itse tehtynä työvaiheiden keston ja kriittisten kohtien arviointi olisi ollut hankalaa. Ehkä kaikkia muttereita ja työkalujakaan ei löytyisi valmiiksi. Yksikin reissu rautakauppaan ja mahdollisesta vesivahingosta stressaaminen kääntäisivät kannattavuuslaskelman miinukselle.

Tietysti asennus olisi mielenkiintoista puuhaa, mutta säästän työni vähemmän riskialttiimmiksi tiedettyihin kodin askareisiin. Vaikkapa karmien maalaamiseen, sisäseinien siirtämiseen tai listojen vaihtoon.

Astianpesukoneen asentaja esimerkiksi vahvisti putkia terävien kaapinkulmien kohdalta. Höyrysulku tehtiin erikoisteipillä pakkauksessa tulleiden sijaan. Poistoletku johdatettiin oikeaa korkeusprofiilia pitkin liitoskohtaan tunnettujen vikatilanteiden välttämiseksi.