Jä-jä-jännittääkö puhuminen?

Olen selfie stick kädessä poseeraamaassa lähes 400 paikalle tulleen kuulijan kanssa. Seuraavan kahden tunnin ajan puheenaiheena on kenties maailma nörtein aihe: Microsoft Excel. Miten hallitsen jännityksen? Miten pidän mielenkiinnon yllä?

Ensin lähtökohdat tapahtumalle. Olin saapunut Aasiasta vaihto-opiskelusta neljä päivää aiemmin Suomeen, kun aamulla heräsin, menin koululle ja loin Facebook-tapahtuman Excelpäällikköintiä kesäduuniin . En suoraan sanottuna muista syvintä motiiviani tapahtumalle, mutta oletin, että voisin pitää noin 40-50 hengelle koulutustilaisuuden, jossa opetan kesätöitä varten Excelin käyttämistä. Ensimmäisenä päivänä osallistujia oli 120, toisena 250. Tapahtuma oli lähtemässä lapasesta täysin arvaamatta, joten vaihtoehtona oli joko vetää käsijarru päälle, tai painaa kaasua. Oma valintani oli ottaa käyttöön rakettimoottori.

Tuleeko ketään paikalle?

Usein pelkona on, että jos valmistautuu varaamalla 500 ihmisen salin katkarapuvoileipätarjoiluineen, niin osallistujia ilmoittautuukin vain 10 ihmistä. Osallistujien hankkimiseen kuluva aika vie järjettömän määrän energiaa ja lopputuloksena saattaa silti olla henkinen pannukakku. Tähän on olemassa patenttiratkaisu. Vähän niin kuin hyvä koodari, suunnittele projektisi skaalautuvaksi tarpeen mukaan. Kaikki lähtee siitä, että päätät pitää esityksen, oli ilmoittautuneita sitten 1 tai 500 ihmistä. Kaikki lähtee omasta esimerkikistä ja omasta halusta.

Nyt tulee tärkeä sääntö: Älä suunnittele mitään! Ainut päätös, jonka olin tehnyt, oli, että pidän esityksen tiettynä päivänä tiettyyn aikaan. Katsoin sopivan ajankohdan, tein Facebook-tapahtuman, ja katsoin mitä tapahtuu. Ei yhtään slideä tehtynä, ei yhtään Excel-esimerkkiä suunniteltuna, ei yhtään rahaa varattuna, ei yhtään henkilöä auttamassa, ei paikkaa varattuna. Siitä huolimatta tuloksena oli huolellisesti suunniteltu show koulun suurimmassa juhlasalissa, sponsorin tukemat tarjoilut ja yli 10 ihmisen upea tiimi auttamassa järjestelyissä. Mutta se johtui juuri siitä, että suunnittelin vasta, kun tiesin faktoja.

Jännittääkö?

Tyypillisessä tilanteessa puheenpitäjällä on auktoriteetti tukenaan. Firma, jota edustaa, hätätilanteessa voi sanoa ”nokun Pekka teki slaidit” tai ”Maija pyysi puhumaan jostain niin puhutaan sitten”. Tällä kertaa tilanne oli se, että olin vastuussa slaideista, järjestelyistä, sisällöstä, puhumisesta ja edustamani firmakin oli omalla vastuulla. Ei ollut mitään tekosyytä, jos jotakin menee pieleen lähes 700 paikalla olleen tai nettikatsojan silmien edessä. Silti en jännittänyt kauheasti. Valmistautumiseen käytetyn ajan suhde esityksen kestoon oli noin 20. 40 tuntia valmistautumista, 2 tuntia esiintymistä. Olisin voinut puhua koko kaksituntisen ulkomuistista.

Jännittäminen on varmasti yleisin kysymys, mikä liittyy puheiden pitämiseen. Omien havaintojeni mukaan jännittäminen liittyy tietyisti osittain siihen, että ei ihan sanatarkasti tiedä, mitä lopulta sanoo puheessaan, mutta ennen kaikkea siihen, että ei voi arvata kuinka yleisö reagoi. Se, että ei tiedä, kuinka yleisö reagoi, on ehdottomasti suurin syy jännittämiseen. Entä, jos yleisö aplodien sijasta onkin vain hämmennyksen vallassa ja istuu hiljaa paikallaan. Onko tähän olemassa ratkaisua? On. Harjoittele, mieluiten koeyleisön edessä. Vaikka paikalla olisi vain pari ihmistä, saat arvokasta tietoa siitä, millaisia tunteita he kokevat puheen edetessä. Eräässä harjoituksessani olin hieman epävarma, lähtisikö yleisö mukaan heti esityksen alussa otettavaan yhteisselfieen. Koeyleisön mielestä se oli aivan huippujuttu, joten selfie stick oli mukana myös varsinaisessa esityksessä. Tärkeää on myös kertoa yleisölle, miksi. Miksi me olemme täällä? Miksi minä olen täällä? Miksi tämä slaidi on tässä? Miksi kerron tämän esimerkin?

Kontakti yleisöön

Mikä on esiintyjän tärkein taito? Ehdottomasti kontakti yleisön kanssa. Esiintyjä voi valita, ottaako kaverikseen käsiteltävän aiheen, joka ilmenee syrjään vetäytymisenä ja fläppitaulun tuijottamisena, vai ottaako kaverikseen yleisön, eli astuu rohkeasti eteenpäin ja kertoo asiansa nimenomaan kuulijoille. Ratkaisuna tähän käytin visuaalisena materiaalina pelkkiä kuvia, joissa saattoi olla yksi rivi tekstiä. Kuvan nähtyäni muistin intuitiivisesti, mistä seuraavaksi piti puhua, ilman muistiinpanoja. Kehonkieli paljastaa, uskaltaako puhuja hypätä pois oman ajatuskuplansa sisältä. Tärkeä tekijä katsojien mielentilan valtaamiseksi on pitää esitys riittävän viihdyttävänä. On kuitenkin äärimmäisen haastava taiteen ala löytää sopusuhta viihteen ja asian välillä. Jos hauskoja osuuksia ei pysty kytkemään varsinaiseen aiheeseen, ollaan heikoilla jäillä. Lisäksi, osallistujien alitajuiset ja tietoiset motiivit ovat räikeässä ristiriidassa keskenään, osoitan tämän tilastotiedon avulla. Ensin motiivit osallistua tapahtumaan pääteltynä Facebook-tapahtuman tykkäysten määrästä ja sitten tapahtuman jälkeisen palautekyselyn perusteella.

Tykkäykset Facebook-päivityksissä
Miten tämä laite liittyy Exceliin? – 3 tykkäystä
Tapahtumassa on tarjolla munkkeja – 63 tykkäystä

Motiivi tulla tapahtumaan (palautekysely)
Haluan oppia Exceliä - 65 %
Kahvi ja pulla - 2 %

Näihin todisteisiin viitaten uskallan väittää, että ihmiset uskottelevat itselleen, että nimenomaan tiukka asia on tärkeintä, mutta tekevät päätöksen silti täysin viihteellisistä lähtökohdista (vaikka eivät sitä myönnäkään). Siksi molempien aspektien huomioiminen on äärimmäisen tärkeää.

Esiintyjän checklist

Samaan aikaan esiintyminen voi olla sekä äärimmäisen siistiä, että pelottavaa. Mitä äsken kerrotuista asioista esiintymiseen liittyen voidaan vetää yhteen?

1. Tee päätös
2. Harjoittele
3. Ole läsnä

Jos näitä kohtia avaa aiemman tekstin valossa vielä hieman, niin ei kannata siis suunnitella mitään etukäteen, ei kannata stressata mistään, täytyy tehdä sitä mikä on kivaa ja pitää olla luonnollinen. Jos se on näin helppoa, miksi tällaisia juttuja ei tehdä enemmän? En todellakaan tiedä. Enkä puhu vain esiintymisestä, vaan miksi emme tee enemmän asioita, joista todella nautimme ja joissa olemme oikeasti hyviä? Niitä asioita, joita oikeasti haluamme tehdä, joihin uppoudutaan täysillä ja ajantaju katoaa täysin. Yksi aikamme suurimmista paradokseista on, että hauska ei voi hyödyllistä.