Matka, joka ei koskaan päättynyt – Maailmanympärimatkan loppusanat

Taustaa: Viimeisen 130 päivän ajan olen tehnyt matkaa maapallon ympäri, mutta nyt olen joko kovaa vauhtia matkalla Suomeen tai jo palannut reissulta. Tekstissä en varmasti pysty pukemaan kaikkia matkan aikana heränneitä ajatuksiani sanoiksi, mutta teen parhaani.

Maapallo on aina edustanut minulle jotain ääretöntä. Valtavat etäisyydet. Loputtomat luonnonvarat. Luonnon uskomaton monimuotoisuus.

Maapallon kierrettyään ymmärtää, että elämme itse asiassa hyvin rajatulla alueella. Maapallon ympäri pystyy halutessaan matkustamaan kahdessa vuorokaudessa kaupallisilla reittilennoilla.

Ihmiskunnan viimeinen sekunti

Sanotaan, että Kiinan muuri on ainut avaruudesta näkyvä ihmisrakennelma. Mutta oikeasti Kiinan muuri ei näy avaruudesta. Kymmenet tuhannet ihmisten rakentamat kaupungit sen sijaan näkyvät. Planeetta on muuttunut ihmisen vaikutuksesta aivan valtavasti ja sama trendi jatkuu edelleen. Vaikka et uskoisi ilmastonmuutokseen, öljyn loppumiseen tai eläinlajien massasukupuuttoon, niin vilkaise edes NASA:n sateellittikuvaa yöllisestä maapallosta.

Kyllä, siinä näkyy vain valoja. Mitä sitten?

Vieläkö vähättelet ihmisen vaikutusta planeetallemme? Yksikään noista valoista ei palanut 150 vuotta sitten. Jos maapallon historia kutistettaisiin yhteen vuoteen, niin 150 vuotta vastaisi viimeistä sekuntia. Siis yhtä kolmaskymmenesmiljoonasosaa.

Tarkoituksena ei ole niinkään pelotella, vaan herätellä miettimään. Elämme yhdessä isossa yhteisössä, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Tarinoita jokaisesta maailman kolkasta

Lapsena kotikylässäni oli jäähalli, koulu, ruokakauppa ja varuskunta. Se oli minun todellisuuteni. Nyt on uskomatonta ajatella, kuinka pienellä alueella on aikansa viettänyt.

Kaikki tunsivat toisensa koulussa, sillä ikäluokat muodostuivat muutamasta kymmenestä henkilöstä. Kaikki tiesivät, kuka vetää kovimman lämärin ja kuka on porukan nörtti. Erilaisia kiusattiin tai jätettiin huomiotta. Mutta oli selkeää, kun kaikkilla oli oma paikkansa.

Piirit olivat pienet ja tavoitteet nöyriä. Käy koulut ja mene töihin. Niin minun annettiin ymmärtää.

Vaikka olen reissannut ulkomailla aiemminkin, vasta nyt olen alkanut ymmärtää millaisessa pienessä lokerossa olen elänyt. Niin lapsuuteni Jyväskylässä Tikkakoskella kuin opiskeluaikana Tampereen Hervannassa. Kupla on ollut sekä maantieteellinen, että päänsisäinen.

Mutta ei se kenenkään vika ole.

Maailmanympärimatkan aikana tapasi paljon sekä paikallisia että reppureissaajia, joilla jokaisella oli oma mielenkiintoinen tarinansa. Nanoteknologian opiskelija halusi pyöräillä Uuden-Seelannin halki viettäen yönsä riippumatossa. Kaliforniasta kotoisin oleva retkeilyalan opiskelija liftasi joka päivä töihin eikä ole käynyt kolmeen vuoteen kotona Uudesta-Seelannista. Australialainen mies oli asunut kymmenen vuotta lapsuudestaan Nigeriassa. Ja niin edelleen.

Kun näitä tarinoita kuulee päivästä toiseen, ymmärtää, kuinka ahdasmielisesti on elänyt. Ja toisaalta oman mitättömyytensä kokonaisuuden kannalta. Sitä aina luulee olevansa niin ainutlaatuinen. Jos olet parhaan promillen joukossa, miljoona kiinalaista on vielä edelläsi.

Ainut varma strategia on tehdä asioita itseään varten. On turha yrittää asettua seitsemän miljardin muun ihmisen yläpuolelle. Kaikilla on oma tarinansa, joka on uniikki, mutta ei muita tärkeämpi.

Arki on harmaan sävyjä

Matkustamiseen liittyy stressitekijöitä, mutta vähemmän kuin normaalissa arjessa. Oli ihmeellistä muistaa, miltä tuntuu nukkua levollisesti koko yö heräämättä. Aamulla saattoi kävellä sängystä suoraan ulos paljain varpain ja illalla saattoi rojahtaa petiin samat vaatteet päällä. Kaikkien aktiviteettien lomassa ei tarvinnut superdiettejä tai treeniohjelmia. Rahasta ei tarvinnut välittää, kun ei tuhlannut.

Jonkinlaista luonnon harmoniaa.

Arjen rutiineissa ihminen menettää vertailukykynsä. Silloin alkaa verrata harmaan eri sävyjä keskenään unohtaen, että maailmassa on olemassa myös keltaista, sinistä ja punaista väriä.

Minulle tunti on ollut kohtuullinen ja kaksi tuntia pitkä automatka. Neljää tuntia penkin kuluttumista en ole joutunut edes ajattelmaan viimeiseen muutamaan vuoteen. Tällaiset harmaan sävyjen vertailut saavat uudet mittasuhteet, kun matkustaa 24 tuntia bussissa Argentiinan halki poistumatta autosta kertaakaan.

Rajallinen ymmärryksemme asettaa meille kuvitteellisia esteitä. Vieraannumme todellisuudesta.

Kaupunkiympäristössä unohdamme, että tiet, rakennukset ja tietoliikenne ovat vain rajapintoja ihmisen ja luonnon välillä. Muutaman kilometrin päässä kodistasi sinäkin olisit susien syötävänä.

Sade ei synny siitä, että Pekka Pouta kertoo niin telkkarissa. Sade syntyy , kun pilvet törmäävät Uudessa-Seelannin eteläsaaren länsirannikolla vuoristoon. Juomavesi ei tule hanasta. Vesi tulee lähteestä , jonka skottilaisen tutkimusmatkailijan johtama retkikunta paikallisti 1800-luvulla. Ja niin edelleen.

Ja mitä elämäntapaamme tulee? Luulemme koko maailman elävän länsimaista internetaikaa. Lesothossa ei ole edes asfaltoituja teitä. Etelä-afrikkalainen retkiopas kuuli ensimmäistä kertaa, mikä on GPS. Tiesitkö, että Facebookin käyttäjät ovat selkeä vähemmistö maailman väestöstä? Ei muu maailma ole erilainen. Me olemme erilaisia.

Meillä on harhaluulo, että Suomessa ajatellaan loogisesti, kun muissa maissa on outoja tapoja tai lakeja. Miksi intialaiset eivät syö lehmää? No miksi Suomessa ei syödä koiraa? Miksi Etelä-Afrikassa on tapana mennä myöhässä liiketapaamisiin? Parempi kysymys on, miksi me stressaamme itsemme hengiltä minuuttiaikatauluillamme?

Ei tässä maailmassa ole mitään oikeita rajoja tai sääntöjä.

Paratiisin käärmeet

Pleksin ulkopuolelta on välillä surullista katsoa, millaiseksi kaukalotappeluksi homma on mennyt. Hallitus on perseestä. Liian kylmä. Liian paljon veroja. Mamut. Julkiset palvelut eivät toimi.

Kaikki ei ole täydellistä, mutta paljon paremmin kuin muualla. Elämme kuin päiväkodissa. Syytämme kaikesta yhteiskuntaa, jonka johtajat olemme itse valinneet. Oletuksemme elintasosta ovat naurettavan korkealla tasolla.

Suomi on maailman tasa-arvoisin, turvallisin ja helpoin maa asua. Kuuntelen mielelläni vasta-argumenttisi.

Matka todellisuuteen

Yleensä matkalta palataan kotiin. Mutta ei yhdensuuntaiselta matkalta. Määritelmällisesti reissuni päättyy Suomeen, mutta pääni sisällä en aio enää velloa harmaan eri sävyissä. Matkani jatkuu edelleen paikassa nimeltä Maapallo. Toivon, että pystyn hyödyntämään keräämiäni oppeja ja arvoja myös tutussa ympäristössä.

Maapallo ei ole minulle enää ääretön taivaankappale avaruudessa.

Maapallo on minulle koti.