Menestystarinat vaikuttavat jälkikäteen sarjalta loogisia päätöksiä

Inspiraatio tämän kertaiseen blogiin syntyi luettuani syksyllä lehtijutun jääkiekkoilija Aleksander Barkovin tarinasta. Monen meriitin ohella hänet valittiin vasta 23-vuotiaana NHL-joukkueen kapteeniksi. Barkovin voidaan sanoa kiistatta olevan lajinsa huippuja. Olen itsekin fani.

Aloin pohtimaan, miten loogisilta menestystarinat näyttävät jälkikäteen. Nuori Barkov harjoittelee ehtymättömällä motivaatiolla, kiilaa NHL-joukkueeseen huokeaa korvausta vastaan, saa mentorikseen legendaarisen Jagrin ja valitaan NHL-joukkueen kapteeniksi.

Kaikki vaikuttaa helpolta ja etukäteen suunnitellulta: Treenaa paljon, hanki oikeat ihmiset ympärille ja niin edelleen. Kuulostaa siltä, että kuka tahansa voisi tehdä saman kovalla työllä ja fiksuilla valinnoilla.

Juuri tällaisia toimenpiteitä elämäntaito-oppaat tarjoavat menestyksen saavuttamiseksi. Mikä tahansa on mahdollista, kun noudattaa muilta opittua kaavaa.

Sattuman merkitys on isompi kuin haluamme myöntää

Erityisen harhaanjohtavia ovat nuorten yrittäjien menestystarinat. Otetaan esimerkiksi Taxify-sovelluksen 19-vuotiaana perustanut Markus Villig.

Ei epäilystäkään, etteikö nykyisin 24-vuotias Villig osaisi asiaansa. 40 maassa toimiva 700 hengen yritys on miljardin arvoinen ja nuoren virolaisen nimi löytyy Forbesin nuorten johtajien listalta.

Jälleen tarina vaikuttaa johdonmukaiselta - kuin kaikki olisi tiedetty etukäteen. Talouselämän haastattelussa Villig tokaisee:

Olemme olleet viisi vuotta kovassa kilpailutilanteessa: Tallinnassa oli monia vastaavia startupeja ja me voitimme ne parhaalla sovelluksella.

Entä mitä niille kilpailijoille tapahtui, jotka myös uskoivat tekevänsä parasta sovellusta, tekivät töitä ympäri vuorokauden ja laittoivat kaiken peliin?

Sattumalla on paljon suurempi merkitys kuin haluamme myöntää, mutta siitä start-up yhteisö pysyy vaiti.

Menestystarinat kirjoitetaan jälkikäteen

Menestystätarinoita on helppo perustella jälkikäteen sillä, että joku on ollut muita fiksumpi, ahkerampi ja tehnyt oikeita ratkaisuja. Kunnioitan suuresti Barkovin ja Villigin kaltaisten menestyjien aikaansaannoksia, mutta harva pystyy samaan, vaikka seuraisi pilkun tarkasti heidän esimerkkiään.

Kyse on jälkiviisaudesta, sillä kaikki perustuu todennäköisyyksiin ja sattumaan.

Jos tuhat jääkiekkojunioria laitetaan tekemään tämsälleen samanalaiset treenit ja syömään samaa puuroa kuin Barkov, ehkä yksi tuhannesta yltää hänen tasolleen. Yhdellä fysiikka ei sovellu lajiin. Toisella tulee paha loukkaantuminen. Kolmas ei löydä sopivaa valmentajaa. Neljäs ei vain hahmota pelitilanteita.

Suurin osa sijoittuu taitotason normaalijakauman keskikohtaan. Sitten on kourallinen huonoja, ja kourallinen hyviä. Ja jokaista Barkovia kohti porukasta löytyy yksi tyyppi, joka ei osaa sitoa luistimen nauhoja.

Isoissa menestystarinoissa kaikki täytyy osua kohdalleen. Jälkiviisaana voidaan poimia mikä tahansa menestyjän ominaisuus tai päätös ja viisastella, että juuri se oli sankaritekojen salaisuus. Ehkä näin onkin, mutta se ei tarkoita, että muut pystyisivät kulkemaan samoja polkuja.

Samanlainen tilanne voi johtaa toisella suureen menestykseen, toisella katastrofiin. Tässä haastattelussa Teemu Selänteen vuoden 1989 vakavasta loukkaantumista todetaan, että siitä oli kiistatta hyötyä Teemun uralle. Kannattaisiko siis loukkaantua tahallaan? Todellisuus on, että huonolla tuurilla jalan lisäksi ura olisi voinut olla paketissa.

Todennäköisyyksiä voidaan parantaa monin tavoin, mutta menestystarinoita ei voi kirjoittaa etukäteen. Jällkikäteen jokainen tarinan vaihe ja jopa epäonnistuminen näyttäytyy välttämättömänä etappina kohti menestystä. Tätä näkökulmaa muistetaan harvoin mainita mediassa ja kirjallisuudessa.