Mitä yhteistä on raamatun kymmenellä käskyllä, html-standardilla ja Chuck Norrisilla? Äkkiseltään ei ihan hirveästi mitään, mutta onpa kuitenkin! Kaikki ovat oman aihealueensa fundamentteja peruspilareita, johon kaikki muu perustuu. Tein tällä viikolla omani, sen nimi on Miksi.txt.

Miksi? Miksi tein Miksi nimisen tiedoston? Sen takia, että ihminen unohtaa asioita. En tarkoita sellaisia arkisten asioiden unohtamista, kuten pyykkien hakeminen pesutuvasta tai maidon tuominen kaupasta. Sen sijaan tarkoitan unohtamisella enenmmänkin aattellista näkökulmaa. Miksi olemme tehneet tiettyjä valintoja.

Mitäs mää olin tekemässä…

Duunia, duunia
Duunia, duunia

Olen tehnyt viimeiset kolme viikkoa töitä yrittäjänä Vinkki Solutionsissa, jonka perustin puolitoista vuotta sitten.

Ensimmäistä kertaa perustamisen jälkeen nyt ei ole ollut opintoja tai muita rajoittavia tekijöitä, joten olen voinut työskennellä kunnollisia 8-16 päiviä myynnin parissa. Koska työskentelen suurimman osan ajasta yksin, tekeminen ei ole aina henkisesti helppoa. Keskimäärin joka toinen päivä on maailman paras ja joka toinen maailman paskin. Mutta juuri se kiehtookin. Huonot päivät johtuvat lähinnä siitä, että unohdan mitä olen tekemässä ja ennen kaikkea, miksi olen tekemässä sitä.

Näin kävi itse asiassa myös pitäessäni Excel-päälliköintiä kesäduuniin tapahtuman, johon osallistui paikan päällä lähes 400 ihmistä. Muistan hämärästi, että minulla oli jokin taka-ajatus tapahtuman järjestämiseksi alun perin, mutta osallistujamäärän kasvaessa eksponentiaalisesti unohdin motiivini.

Samaan tapaan yrittäjänä saatan maanantaina pyöriä tuolissa ja turhautua, kun ei ole tarpeeksi asiakkaita. Seuraavana päivänä menen nettiin ja teen työhakemuksen, että saisi vähän rahaa. Keskiviikkona totean, että työ mihin hain oli tylsä ja alan tekemään supersiistiä demoa firman nettisivuille. Torstaina postaan demon Facebookkiin ja ihmettelen, kun ketään ei kiinnosta. Perjantaina olen unohtanut, mitä aloin maanantaina tekemään.

Ratkaisuna voisi olla kysyä joka aamu itseltäni, miksi menin jälleen yksin tyhjään luokkahuoneeseen pyörimään tuoliin ja piirtelemään fläppitaululle. Mutta kysyminen ei riitä, koska antaisin itselleni joka kerta eri vastauksen ja välillä en osaisi vastata ollenkaan. Ja kun ei tiedä miksi tekee asioita, on helppo antaa periksi.

Välillä pitääkin ketuttaa

Esimerkki Miksi.txt tiedostosta
Esimerkki Miksi.txt tiedostosta

Pari viikkoa sitten puin jääkiekkovarusteet päälleni ensimmäistä kertaa vuoteen. Se on luultavasti pisin tauko sen jälkeen, kun 5 vuotiaana löin hokkarit jalkaan ensimmäistä kertaa. Olin yksinkertaisesti unohtanut, miltä tuntuu mennä ensimmäisenä tyhjään kaukaloon, kaataa kiekot pöntöstä jäälle ja laukoa niin paljon kuin ikinä pystyy - kuvitella olevansa Selänne tai Oveckhin ja tuulettaa hiljaa mielessään kuin olisi NHL-areenalla. Vaikka varusteiden laittaminen kuivumaan, tylsät luistimet ja mailan hintalappu palauttivat nopeasti maan pinnalle, oli selvää, että saadut kokemukset ovat käytetyn ajan ja rahan arvoisia. Sanonta poissa silmistä, poissa mielestä pitää valitettavan hyvin paikkansa. Vaikka olen pelannut melkein parikymmentä vuotta, mietin jokaisella vieraspelimatkalla ja talkoissa, että “Miksi hitossa minä teen tätä.” Siksi on olemassa Miksi.txt.

Miksi.txt on hyvä kaivaa esiin aina, kun tekee mieli luovuttaa pyrkiessään kohti tavoitetta tai tehdessään niitä vähemmän kiinnostavia asioita. Sen voi tehdä vaikka paperilapulle ja sen tehtävänä on muistuttaa tärkeiden asioiden hyvistä ja huonoista puolista. Motiivien lisäksi on myös hyvä kirjata asiat, jotka ketuttaa, niin muistaa, että niitäkin tulee vastaan ja se on täysin normaalia.

Pienen pinnistelyn jälkeen muistin myös, miksi pidin Excelpälliköintiä kesäduuniin tapahtuman. Tultuani Suomeen Hong Kongista kirjoitin haluavani blogiini sisältöä, vaikka en ihan sellaista, mistä lopulta kirjoitin. Mutta siksi tykkäänkin kirjoittaa blogia ja kokeilla uusia asioita.