Jatketaan edellisen työuupumuskirjoituksen teemaa erilaisista ajatusmalleista. Kirjoitus on tehty asiantuntijatyön näkökulmasta.

Nyt esittelyssä ovat vapaa-ajan sijaan enemmän työpaikalle painottuvat teemat. Kerron, kuinka ajattelin asioista työuran alussa ja miten ajatukset ovat muutamassa vuodessa muuttuneet.

Lukija voi jälleen poimia talteen vain ne ajatukset, jotka itselle kolahtavat.

Pirteänä lomalle

Ennen tavoitteenani oli palata virkeänä töihin lomalta. Nykyään tavoite on kääntynyt muotoon lomalle täytyy jäädä virkeänä. Ideana tässä on, että palautumista ei voi jättää kesäloman varaan. Jos voi aloittaa loman edes kohtuullisen pirteänä, arki on todennäköisesti hyvin hanskassa ja lomastakin saa nautittua täysillä.

Mikäli näin ei ole, jonkin täytyy muuttua.

Väsyneiltä ihmisiltä kuulee usein, että he tekevät asioita jaksamisen eteen sitten kun projekti, syksy, tapahtuma, tai jokin muu kokonaisuus on saatu pakettiin. On ymmärrettävää luoda tällaisia toivon pilkahduksia, kun energia on vähissä.

Kuitenkin huomatessaan tekevänsä samoja lupauksia kolmatta syksyä peräkkäin ilman konkreettisia toimenpiteitä, kyse on itsensä huijaamisesta.

50 prosentin työteho

Kuinka pitkän matkan pystyisit taittamaan matkaa jalkaisin viikossa? Siis jos lähtisit nyt liikkeelle, montako kilometriä olisi edennyt kävelemällä tai juoksemalla seitsemässä päivässä?

On itsestään selvää, että optimaalinen tulos ei syntyisi juoksemalla täysiä. Jollakin paras tulos voi tulla kevyellä hölkällä, useimmilla luultavasti kävelemällä. Molemmissa tapauksissa edellytetään kunnon yöunia ja ruokataukoja.

Sama ajatus pätee työntekoon.

Töissä oleminen ei tarkoita, että tehoja täytyy jatkuvasti ottaa irti 100 prosenttia maksimista. Välillä tulee päiviä, jolloin ei pysty tai jaksa edistää asioita erityisen tehokkaasti. Työuran alussa ajattelin että 100 prosenttia on minimitaso ja usein olisi hyvä ylittää odotukset.

Nykyään tähtään 50 prosentin työntehoon maksimista tällä kuvitteellisella mittarilla. Eli pidän tarvittavan määrän taukoja ja työtahdin sopivana.

Pomo ei kysy edistymistä painostaakseen

Kiirettä ei kannata luoda omilla oletuksilla. Ennen luulin, että pomot kysyvät jatkuvasti aikataulua kehitystehtävien kiireellisyyden vuoksi.

Jos organisaation työilmapiiri on hyvä ja kannustava, kysymyksellä halutaan vain neutraalisti selvittää tehtävän eteneminen. Näin muutoksia voidaan tarvittaessa tehdä ja keskustella ongelmakohdista.

Olen vasta viime aikoina ymmärtänyt, että ei pomo tiedä asiantuntijatyössä, kuinka paljon työtehtäviä kenelläkin on pöydällä ja kuinka kuormittavina ne kokee. Tietysti uran alkutaipaleella pomon olisi syytä olla asiasta melko hyvin kartalla.

Mitä kokeneempi työntekijä, sitä enemmän tulisi mielestäni pystyä itse kertomaan, milloin kapasiteetti alkaa loppua. Omalla kohdallani ei ole ikinä ollut ongelma kieltäytyä ja uudelleenpriorisoida tehtäviä.

Toki edelleen on epämiellyttävää, jos työ ei etene alkuperäisten odotusten mukaisesti.

Olenko tarpeeksi hyvä?

Olenko tehnyt tarpeeksi ja olenko tarpeeksi hyvä? Entä jos saan kenkää? Tämä on hankala kysymys uran alussa.

Suoraan sanottuna en tiedä, onko tähän mitään taikalääkettä. Tunnollinen työntekijä kokee helposti paineita työuran alussa, kun kaikki on uutta. Taloudellinen tilannekaan ei ehkä ole vielä vakaalla pohjalla.

Toisaalta olen jutellut esimerkiksi IT-alalla pari vuosikymmentä työskennelleiden kanssa, eikä heilläkään ole sellainen olo, että kaikki on nyt opittu.

Eli kannattaa varautua siihenkin, että et koskaan tunne osaavasi tarpeeksi. Se on täysin normaalia.

Itselleni ei ole koskaan huomautettu työtahdista tai laadusta. Jossain vaiheessa pahimmasta uupumuksesta toipuessani testasinkin, kuinka paljon riman ali pitää mennä, ennen kuin asiasta huomautetaan.

Ei huomautettu, eikä kukaan varmasti edes hoksannut mitään tavallisesta poikkeavaa.

Suunnitelmallisuus voi olla tehokkuutta tärkeämpää

Olet varannut peräkkäin kaksi tunnin palaveria. Ensimmäinen loppuu puolituntia etuajassa. Mitä teet?

Itse olisin ennen käyttänyt väliajan tehokkaasti minuutilleen. Erityisesti useaa projektia tehtäessä oli mukamas tärkeää saada jokainen pätkä kirjattua jollekin tehtävälle.

Nykyään tiedostan puolituntisen olevan lyhyt aika etsiä “korvaava” tehtävä, joten otan pätkän kevyemmin. Saatan kyllä edistää ennen palaveria kesken jäänyttä työtä tai lähettää sähköpostin, mutta mitään uutta keskittymistä vaativaa tässä ajassa ei kannata aloittaa.

Ainakin omassa työssäni koen suhteellisen tärkeäksi, että päivän tehtävät ovat suurin piirtein etukäteen tiedossa. Lähtökohtaisesti en varaa palavereita samalla päivälle, ellei kyse ole nopeasta juttutuokiosta. Suunnitelmallisuus on työssäjaksamisen ja aikaansaamisenkin kannalta paljon tärkeämpää kuin jokaisen työminuutin täydellinen hyödyntäminen.

Keskustele usein ja epämuodollisesti

Aiemmin tapanani oli kirjoittaa tarkasti ylös pomon kanssa tai palavereissa keskusteltavat aiheet. Jotenkin päähäni oli pesiytynyt ajatus, että pomon tai asiakkaan kanssa ei jutella, jos ei ole selkeä agenda ja niihin ratkaisuehdotukset valmiina.

Tällä ajatusmallilla kynnys yhteydenottoon oli aivan liian korkealla. Asiat patoutuivat pään sisälle. Lopulta alkuperäistä asiaa voi olla vaikea enää ilmaista tarpeeksi tiiviinä ja ymmärrettävänä pakettina.

Erityisesti korona-aika vahvisti tällaisen ajattelutavan huonoja puolia, sillä spontaaneja keskusteja ei käytännössä ollut.

Jostain syystä kuvittelin muiden myös olevan kiireisiä, enkä halunnut tuhlata heidän aikaansa.

Nykyään olen todennut, että on huomattavasti parempi vaihtoehto vaihtaa kuulumisia usein ja epämuodollisesti. Yleensä myös olennaiset asiat tulee käytyä samalla läpi. Toinen osapuoli saa ilmoittaa erikseen, jos käytän liikaa heidän aikaansa.

Hyvä palkka ei ole peruste polttaa itseä loppuun

Olen ajatellut, että hyvät tienestit ikään kuin velvoittavat tekemään ja stressaamaan enemmän. Hyvä palkka ei todellisuudessa pitäisi olla peruste puskea töitä eteenpäin kuin idiootti tai polttaa itseään loppuun.

Lähtökohtaisesti korkean ansiotason tulisi perustua korkeampaan tuottavuuteen työntekijän perustasolla. Kenenkään ei tarvitse repiä itsestään kaikkea irti joka päivä.

Hyvin tienaava superosaaja tarvitsee palautumisaikaa siinä missä vasta-aloittanut noviisikin. Luonnollisesti superosaajan kuormittuminen vaatii absoluuttisella asteikolla kovempia haasteita kuin vasta-alkajalla.

Tietenkään hyville ansioille ja huippuosaajaksi ei tullu ilman vaivannäköä. Kenties se tarkoittaa, että kuormitustasoa kiristetään 60 prosenttiin verrattuna leppoiseen 40 prosenttiin. Ehkä ruuvin kiristäminen töissä vaikuttaa vapaa-ajan jaksamiseen, jolloin vaikkapa harrastuksissa ei voi vetää yhtä kovalla intensiteetillä.

Tunnista työnantajan antamat tyhjät toiveet

Jos epäilet yrityksen tulevaisuudennäkymiä, omaa rooliasi tai työyhteisön tervehenkisyyttä, unohda työnantajalta saadut epämääräiset arviot.

Miltä kuulostaisi esimerkki tällainen kommentti pomolta liittyen työpaikkakiusaamiseen: “Uskomme että tilanne on helpottumassa pian. Kyllä se tästä.”

Miten tilanne helpottuu? Itsestäänkö? Edellinen lause oli pelkkää ilmaa, eikä sisällä mitään konkreettista tilanteen korjaamiseksi.

Voi olla että tilanne helpottaakin, mutta voi yhtä hyvin olla että se jatkuu samanlaisena - mikä ikinä tämä epäselvyyttä ja kuormitusta aiheuttanut tilanne onkaan ollut. Kenties kiusaaja työpaikalla tai muutokset omassa roolissa.

Pahinta mitä voi tehdä, on puskea väkisin vielä muutama kuukausi odottaen toiveikkaasti tilanteen menevän parempaan suuntaan. Jos päätät odottaa tilanteen ratkeamista, niin kannattaa pitää odotukset realistisina ja valmistautua siihen vaihtoehtoon, että muutosta ei tapahdu.

Ainakin itsessäni herättäisi enemmän luottamusta, jos kuulisin listan toimenpiteitä tilanteen korjaamiseksi.