Työuupumustarinani osa 4. Työuupumukseni syiden arvioiminen. Vaaran merkit ennen uupumusta. Opinnoista työelämään siirtymisen vaikutus.

Työuupumuksen syitä voidaan arvioida vasta jälkikäteen

Työuupumuksen ensimerkkien havaitseminen erityisesti nuorena voi olla hankalaa. Itsekin havahduin tilanteeseen liian myöhään paniikkikohtausten ja yöheräilyn myötä.

Koska pystyin arvioiman uupumukseni syitä vasta jälkikäteen, päätin julkaista tämän “takaumajakson” vasta varsinaisen tarinani päätteeksi. Nyt kurkistetaankin uupumuksen akuuttivaihetta edeltäneisiin kuukausiin.

Henkisen hyvinvoinnin Mount Everestiltä Mariaanien hautaan

On helppoa nimetä hetki, jolloin olen ollut henkisen hyvinvointini huipulla.

Se oli päivä, jolloin saavuin Suomeen maailmanympärimatkaltani tammikuun lopussa 2017.

Saatoin vain kävellä kadulla, nauttia kaikesta ja hymyillä. Itsetuntoni oli rautaa: Tiesin vahvuuteni ja heikkouteni, eikä minulla ollut minkäänlaista tarvetta esittää mitään. Mihinkään ei ollut kiire. Tiesin mitä elämässäni halusin. Neuvottelut haluamaani työpaikkaan olivat hyvällä mallilla.

On täysin käsittämätöntä, että vain vuoden kuluttua huippuhetkesä olin henkisesti syvemmässä kuilussa kuin koskaan ilman, että mikään oli oleellisesti muuttunut - niin ainakin ajattelin.

Liian kovat odotukset työelämältä

Ensimmäinen selkeä havahtuminen uupumusoireisiin tapahtui helmikuussa 2018. Jälkikäteen ajateltuna uupumisjaksoni siementet kylvettiin jo paljon aiemmin, syksyllä 2017.

Keväällä 2017 olin tehnyt diplmoityöni todella nopealla aikataululla, mutta koin sen enemmän mielenkiintoisena kuin uuvuttavana.

Kesällä 2017 päädyin töissä projektiin, joka ei vastannut kovia odotuksiani toimenkuvasta. Kokemusta vastaavasta projekteista ei ollut ja työ oli vähemmän organisoitua kuin olin kuvitellut. En saanut selkeää käsitystä omasta vastuualueestani tai tavoitteista. Tekniseen toteutukseen sain tukea kokeneemmilta tekijöiltä.

Isossa osassa väsymiseeni olivat myös liian tarkasti määrittelemäni ja liian suuret odotukset työn sisällöstä. Vuosikymmeniä kestävän työuran alkutaipaleella ei kannattaisi tavoitella kuuta taivaalta.

Loppuvuodesta 2017 siirryin hiljalleen uuteen projektiin, johon olin tällä kertaa itse suostunut. Se oli lähempänä toiveitani, mutta ei edelleenkään napakymppi. Tässä projektissa uupumusta edisti liiallinen henkilökohtainen vastuuntunto työn edistämisestä.

Palkkatöissä olen tehnyt aina keskimäärin 7,5 tunnin työpäiviä ja pitänyt kertyneet lomat. Itselläni työn silppuuntuminen on ollut suurempi ongelma kuin liialliset työtunnit.

Halusin mukaan asiakastapaamisiin ja tarjousten tekemiseen. Keskittyminen poukkoili pahasti ja aikatauluista tuli melkoista säätöä. Olin koko ajan etsimässä uutta ja mielenkiintoisempaa projektia. Tietenkin seurasin samanaikaisesti kahtakymmentä eri chat-kanavaa.

Viimeisenä niittinä oli tammikuussa 2018 kolme kasautunutta projektia sivutoimiselle yritykselleni. Oli ahdistavaa, kun ei ollut kunnolla aikaa toteuttaa lupaamiaan toimeksiantoja. Tämän takia muutin menestyksekkäästi ajattelutapaani sivutoimisen yritystoiminnan luonteesta.

Tahmeat aamut ovat varhainen varoitusmerkki

Jälkiviisaana ensimmäiset heikot signaalit olivat ilmassa alkusyksystä 2017 ja erittäin selkeät uupumuksen varoitusmerkit loppuvuodesta 2017. Joka aamu oli vaikeampi päästä sängystä ylös.

Tämä oli kriittinen vaihe, jossa kierteen olisi voinut katkaista nopeasti pienillä toimenpiteillä. Ennaltaehkäisyn jälkeen näiden ratkaisevien ensihetkien tunnistaminen on työkaluista tehokkain.

Huomatessaan unen ja palautumisen heikentyneen normaaliin tasoon nähden on syytä pysähtyä miettimään tilannettaan jo heikkojen signaalien perusteella. Olenko väsyneempi kuin yleensä ja mistä se johtuu? Nuorena tulkinta on kieltämättä hankalaa.

Koen pinnistelyiden Cooper-juoksuprojektissani kesällä 2017 tuoneen enemmän virtaa työntekoon kuin mitä se söi. Suurempi virhe tapahtui juoksuprojektin lopputestin jälkeen syksyllä. Vaikka aamut olisivat lähteneet tahmeasti käyntiin, pakotin itseni jatkamaan kovaa treenitahtia. Ajattelin urheilun tuovan lisää energiaa päivään.

Kävi juuri päinvastoin. Jos ajatukset ja kehon tuntemukset kuormituksesta ovat ristiriidassa, kuuntele kehoa.

Ensimmäisten heikkojen merkkien jälkeen olisi pitänyt vaihtaa juokseminen kävelyyn ja laittaa isot vapaa-ajan projektit välittömästi tauolle. Olisin aloittanut vuoden 2018 virkeänä, eikä tätä blogisarjaa olisi koskaan kirjoitettu.

Asia ei silti ole näin yksinkertainen. En olisi pystynyt laittamaan pistettä haitallisille tavoilleni, joihin palataan käsitellessäni työuupumusta ilmiönä.

Vapaa-ajan projekteista tuli itsensä ruoskimista

Juoksuprojektin ohella olin lyhyessä ajassa tehnyt monta itselleni merkityksellistä asiaa: Maailmanympärimatka, vedonlyöntiprojekti, diplomityö, työpaikka ja niin edelleen.

Osasta kertyi ylimääräistä kuormitusta. Eikä kyse aina ole perinteisestä stressistä. Välillä vain tulee painettua liian kovalla intensiteetillä mielenkiintoisa hommia tai asetettua valtavia odotuksia.

Erityisesti juoksuprojektin jälkeen oli vaikea löytää motivaatiota ja seuraavaa “juttua”.

Niinpä otin työn alle aiemmin kesken jääneet Excel-kurssin ja web-sovellukseni kehittämisen. Tietenkin puskin niitä raivopäisesti eteenpäin vaikka olin kuinka väsynyt. Kun ideoita on enemmän kuin aikaa, tahdonvoima ei ole vain hyvä asia.

Vapaa-ajastani ei juuri löytynyt ei-tavoitteellista tekemistä. Tämä on asia, jota olen joutunut opettelemaan uudelleen muutaman suorituskeskeisen vuoden jälkeen.

Toisaalta ei vapaa-aika automaattisesti korjaannu esimerkiksi uudella harrastuksella. Ensimmäiset kerrat ovat uusiin ihmisiin tutustumista, tapojen opettelua ja perusteiden opettelua, mikä ei ole aina ole rentouttavaa. Etukäteen ei tiedä mikä on harrastus sytyttää ja vie mennessään.

Opinnoista työelämään siirtymisen aiheuttama tyhjiö

Yliopisto-opiskeluaika saa minulta millä tahansa mittarilla viisi tähteä.

Oli kavereita, hauskanpitoa, harrastuksia, reissaamista ja tiivis yhteisö. Osattiin olla skarppeja opinnoissa ja työnhaussa, kun tilanne sitä vaati. Olin kuin kala vedessä päivästä yksi. En murehtinut oikeastaan mistään.

Oletin kaiken jatkuvan samanlaisena töiden alettua. Yhtäkkiä töissä kaikki olikin vakavampaa. Työpäivän jälkeen ei jaksanutkaan tehdä enää mitään. Kaveriporukka hajaantui töiden perässä. Sosiaaliset suhteet, yhteisö ja harrastukset jäivät. Kaikesta oli tullut paljon suunnitelmallisempaa.

Vaikka asuin edelleen samalla postinumeroalueella kuin ennenkin, en ymmärtänyt edessä olevan siihen astisen elämäni suurin muutos.

Kaikki rutiinit täytyi rakentaa alusta opintojen jälkeen. Se on jossain määrin elämän mittainen urakka.

Miten hyvin tunnen itseni?

Osa persoonallisuudestamme selittyy perintötekijöillä, mutta ajattelu, motiivit ja tavoitteet myös muuttuvat läpi elämän.

Tiettyjä asioita pystyy arvioimaan kohtuullisesti etukäteen. Esimerkiksi se, millainen tavoite on itselle sopiva, tai millainen tekeminen motivoi.

Mutta välillä sitä tuntee olevansa matkustajana omassa kehossaan. Keho reagoi vaikkapa työpäivän tapahtumiin täysin eri tavalla kuin olit olettanut.

Oman persoonallisuuden ymmärtämistä voisi verrata korttipeliin: Elämämme alkutapaipalella meille jaetaan kortit, ja koko lopun elämää pyrimme selvittäään miten omalla kädellä pitäisi pelata ja mitä peliä ylipäänsä ollaan pelaamassa. Haastekerrointa lisää se, että joku muuttaa sääntöjä koko ajan.

Mutta, mikä uupumukseni aiheutti?

Jos olet katsonut Lentoturmatutkinaa telkkarista, olet varmasti huomannut lento-onnettomuuksia käytännössä aina edeltäneen usean epäonnisen tapahtuman sarjan.

Uskon tämän pitävän paikkansa monen uupumuksen taustalla. Itselläni samaan jaksoon osui sosiaaliseen elämään jäänyt tyhjiö, uusi työpaikka, liian rankka liikunta, ylimitoitetut vapaa-ajan projektit ja sivustoimisen yrityksen kuormitus. Ja näihin kaikkiin liittyvät kovat tavoitteet ja odotukset.

Eli tavallaan uupumus oli itse aiheutettua, mutta toisaalta ajauduin tilanteeseen monen tekijän summana.

Seuraava jakso

Tämä oli viimeinen kirjoitus omasta työuupumustarinastani. Työuupumus-blogisarja jatkaa työuupumuksen käsittelyä ilmiönä.