14.12.2016 - 29.12.2016
Podcast (45min | 37Mb)
Tarina kerrottuna vapaamuotoisesti puheena.
Lataa podcast mp3-tiedostonaTiedosto pitäisi aueta selaimessa uuteen välilehteen. Lataaminen laitteella onnistuu esimerkiksi Google Chromessa klikkaamalla kolmea pistettä toistapalkin vierestä.
El Chalten – Tunnelmointia tuulessa
…jatkoa edellisestä osasta.
El Chalten, päivä 2. Jos joku olisi kertonut, että 20 kilometrin lenkin korkeusero on 1100 metriä, olisin varmaan hakenut pussin karkkia ja lukenut Aku Ankkaa hostellilla. Suomessa niin suurta korkeuseroa ei taida edes löytyä korkeimman huipun ollessa 1330 metriä meren pinnasta. Tunsin itseni vuorikiipeilijäksi kivutessani loppuvaiheen jyrkkää nousua. Kuten niin usein, näkymiä oli hyvin vaikea tallentaa valokuviin.
El Chalten, päivä 3. Valitettavasti seuraavanakaan päivänä ei satanut, joten jouduin jälleen valmistautumaan parinkympin lenkkiin. Nousu Mount FitzRoyn näköalapaikalle oli varsin jyrkkä. Hengästyneenä katselin majesteetillista monumenttia, joka on nimetty muun muassa sääennusteen keksineen tutkimusmatkailija Robert FitzRoyn mukaan.
Asetin napit korville ja laitoin musiikkia soimaan. Istuin vain fiilistelemässä. Kylmästä viimasta huolimatta olo oli levänneempi kuin vuosiin. Siis kirjaimellisesti vuosiin. Viimeiset kuukauden olin herännyt joka aamu pohtimatta, mitä tekisin päivällä. Kotona on niin helppo tehdä tuhoa aivoilleen: käyttää somea, selata uutisia ja murehtia turhista asioista.
Patikkareissun alkumatka oli taittunut samassa huoneessa majoittuvien sveitsiläisen ja englantilaisen reppureissaajan kanssa, mutta kävelin takaisin omaa reittiäni. Sovimme tekevämme illalla grilliruokaa hostellilla. Mikäs siinä, kyllähän nakki ja perunasalaatti maistuisi tällaisen urakan jälkeen. Mukaan liittyi vielä pari viereisestä kylästä saapunutta argentiinalaista lomailijaa, joista toinen sattui olemaan kokki. Siitä se idea paistaa kokonainen lammas sitten lähti. Ja lopulta puolihostellia istui saman pöydän ääressä.
El Calafate – Bussisekoilua ja jäätikkö
Oli aika jatkaa matkaa El Calafateen, jossa sijaitsee kuuluisa Perito Morenon jäätikkö. Bussilipun ostaminen ei mennyt ihan putkeen.
Saavuin bussiasemalle kymmenen minuuttia ennen kyydin lähtemistä. Menin tiskille ostamaan lippua ja kysyin, voisinko maksa kortilla. No sehän ei käynyt, eikä käteistä ollut tarpeeksi. Aikaa oli enää muutama minuutti, joten kysyin pankkiautomaatin sijaintia. En kuulemma kerkeäisi.
Tutkin rinkkani, eikä sielläkään ollut lisää pesoja. Kysyin, milloin seuraava bussi lähtisi. Kuulemma kahdeksan tunnin päästä. Tivasin välinpitämättömiltä myyjiltä uudelleen automaatin sijaintia. Tällä kertaa sain vastaukseksi, että se onkin nurkan takana. Juoksin hakemaan rahat ja tulin takaisin jonoon, johon joku oli kerennyt ennen minua. Aikaa oli vielä kolmisen minuuttia.
Huikkasin jonon ohi, että voisin maksaa nyt ennen kuin bussi lähtee. Ei minkäänlaista reaktiota tiskin toisella puolella. Näin, kun bussi kurvasi ulos terminaalista, ja samalla tuli minun vuoroni. Kiihtymyksen vallassa tiedustelin, miksi he eivät voineet ottaa minua ensin, kun muilla ei ollu mikään kiire. En kerennyt kuuntelemaan epäasiallista vastausta loppuun, kun annoin täyslaidallisen omasta arsenaalistani: viskasin setelit suurieleisesti tiskiin ja muutamalla voimasanalla höystettynä tiuskaisin antamaan lipun iltabussiin. Naama punaisena lipunmyyjä keräsi rahat, työnsi ne kouraani ja huusi poistumaan paikalta.
Menin seuraavan firman tiskille ja pääsin lähtemään kahden tunnin päästä samaan hintaan. Maksoin kortilla.
Bussimatka El Calafateen kesti kolme tuntia.
Seuraavana päivänä menin mainitsemalleni Perito Morenon jäätikölle turistibussilla. Oli uskomatonta, kuinka voimakasta ääntä pienen pienistä putoilevista jääpaloista lähti. Tai siis ne näyttivät pieniltä. Jäätikön korkeus oli jopa 70 metriä ja syvyys uskomattomat 160 metriä veden pinnan alle.
Punta Arenas – Vikkeliä pingviinejä
Jos humala on hauskanpidon lainaamista huomiselta, niin vuorikiipeily on energian pihistämistä tulevaisuudelta. Flunssahan se iski päälle. Väsymyksestä huolimatta taistelin itseni pingviinisafarille Chilen Punta Arenaksessa. Olivat muuten uskomattoman vikkeliä otuksia vedessä. Ei kai ne muuten voisi kalaa mussutella ravinnokseen.
Videoon saa tekstit asetuksista.
El Calafate ja Punta Arenas olivat nopeita pysähdyksiä. Olin myös ohittanut Chilen Torres del Painen kansallispuiston ensisijaisesti aikataulullisista syistä. Toinen syy oli se, että Torres del Paine oli kuulemani perusteella El Chaltenin kanssa hyvin samankaltainen patikkapyhättö.
Ushuaia – Maailman eteläisin kaupunki
Viimeinen kohde Etelä-Amerikan kärjessä veisi minut maailman laidalle. Kirjaimellisesti. Argentiinan Ushuaia pitää hallussaan maailman eteläisimmän kaupungin titteliä. Oli yllättävää havaita, että vastaava leveyspiiri Euroopassa on jo Liettuan korkeudella.
Ushuaista olisi mahdollista tehdä reissuja myös Etelämantereelle rapeaan muutaman tonnin hintaan, mutta se jääköön tuleville matkoille toteutettavaksi. Mainittakoon myös, että Antarktiksen pohjoisimman niemen nökäreen sijainti on suunnilleen lapsuudenkotikaupunkini Jyväskylän leveysasteilla phjoiselle pallonpuoliskolle verrattuna.
Noh, Ushuaiassa kolme päivää kului flunssasta toipuessa. Siitä ei jäänyt paljon kerrottavaa.
Olin kolmen päivän bussimatkan päässä Buenos Airesista ja neljän päivän päässä seuraavasta kohteestani Iguazu-putouksista. Ainut järkevä vaihtoehto oli lentokone, joka maksoi melkein saman verran kuin ostamani mannerten väliset lennot. Mutta tinkimisvaraa ei ollut. Lento vastasi suunnilleen samaa, kuin koittaisit päästä jouluaaton aattona Utsjoelta Fär-Saarille.
Iguazu-putoukset – Pahoilasen kidassa
Jouluaattona vointi oli jo sen verran parempi, että pääsin käymään Argentiina ja Brasilian rajalla sijaitsevan Iguazu-putouksen Brasilian puoleisella osuudella. Putouksille saapuessaan oli vaikea edes hahmottaa mitä näki. Veden määrä oli niin valtava. Putoukset muodostuivat vaihtelevan kokoisista kasvillisuuden seasta puskevista virroista, mutta kokonaisleveys on lähes 3 kilometriä. Ja minä luulin lapsena, että parin kilometrin koulumatkani on pitkä.
Kierroksen jälkeen menin takaisin Argentiinan puolelle ja otin bussin Paraguayhyn, joka on niin ikään Iguazu-putousten lähettyvillä. Paraguay on kuulemani mukaan tunnettu jonkinlaisena veroparatiisina, mutta shoppailut jäivät tällä kertaa tekemättä. Jouluaatto on vähän huono hetki mennä etsimään halpaa elektroniikkaa.
Tunnelma oli silti uskomaton. Jopa aavemainen. Sadat pienet kojut olivat juuri sulkeutuneet ja kaduilla ei liikkunut mikään muu kuin pöly. Kävelyn jälkeen menin takaisin bussiasemalle, sillä haparoivalla espanjallani olin onnistunut selvittämään viimeisen Argentiinaan menevän bussin lähtöajan. Palasin majoitukseen nauttimaan jouluateriaani.
Joulupäivä ei reppureissaajilla poikkea muista. Vuorossa oli Iguazu-putousten Argentiinan puoli. Brasilian puolelta sai hyvän kokonaisnäkymän putouksiin, mutta Argentiinan osuudella pääsi ikään kuin kävelemään putousten päällä ja väleissä. Kenties vaikuttavin osuus oli kaikista isoin putous Garganta del diablo eli Paholaisen kita. Veden voima oli jotain uskomatonta.
Rio de Janeiro - Kumpuja ja kuumuutta
Kuten reissun teemaan kuuluu, mistään en mitään ymmärrä mutta kaikki on jotenkin mystisesti järjestynyt. Tapanin päivän aamuna vaihdoin loput argentiinan rahat brasilian rämpylöihin toisen reissaajan kanssa ja suoritin mutkikkaat bussivaihdot päästäkseni Brasilian puolen lentokentällä. Brasilian puolen bussipysäkillä heitin vähän small talkia brasilialaiselle vaarille saadakseni selville sijantini. Minä laitoin peräkkäin satunnaisia tuntemiani sanoja espanjaksi ja hän tykitti portugalia. Kumpikaan tuskin ymmärsi mitään, mutta pääsin lentokentälle.
Rio de Janeiro, päivä 1. Rio de Janeiro oli jopa huikeampi kuin osasin odottaa. Näkymät olivat huikeita ja rannat pitkiä. Tapaninpäivänä kerkesin vain majoittua.
Rio de Janeiro, päivä 2. Jeesus-patsas oli todella paha turistirysä. Hysteeriset ihmiset pyllistelivät, makoilivat ja kiroilivat väkijoukossa saadakseen unelmiensa selfien patsaan kanssa. Turha toivo. Itse keskityin mielummin kuvaamaan hysteeristä selfiekansaa kuin itse patsasta. Jos on nähnyt Jeesus-patsaasta ilmakuvia, missä patsas näkyy kokonaan ilmasta ja kaupunki taustalla, niin sinua on huijattu. Kyllä patsaalla kannattaa käydä, mutta ei kannata odottaa liikoja.
Sokeritoppavuorelta on paremmat näköalat kaupunkiin ja siellä on enemmän tilaa liikkua. Kaikki kierroksella olleet olivat asiasta yhtä mieltä. Vuori on nimetty 500 vuotta sitten saapuneiden portugalilaisten valloittajien mukaan, koska se muistutti kartion muotoista sokerikasaa, joka oli siihen aikaan tavanomainen säilytysmuoto. Itse kaupunki muuten nimettiin virheellisesti joeksi (Rio), koska eurooppalaiset eivät tienneet kyseessä olevan vain rannan muodostama lahti.
Rio de Janeiro, päivä 3 ja 4. Pulahdin pikaisesti viereisellä Copacabanan rannalla pulahtamassa uimaan. Oli uskomatonta, miten 6 kilomterin mittaisella rannalla voi olla ahdasta liikkua. Lämpö riitti, sillä lukemat huitelivat 36 tienoilla Suomen kaikkien aikojen ennätyshän on 37. Riossa matkustaminen alkoi jo siinä määrin painaa, että jäljellä olevat pari päivää hostellilla keräämässä energiaa viimeisen mantereen valloittamiseen.
Kulut - Alle kymppitonnin vauhdissa
Välikatsaus kuluihin. Reissun alussa arvelin budjetiksi noin 10 000 – 15 000 euroa. Ennusteeni mukaan kulut tulevat asettumaan hyvin lähellä 10 000 euroa. Ei ole oikeastaan tarvinnut miettiä rahaa kauheasti, kun elää koko ajan samalla tavalla, eikä tee mitää typerää.
Säästöä olisi voinut hakea esimerkiksi liftaamisesta tai Couch Surfaamisesta, mutta muutaman kympin säästäminen ei ole toistaiseksi ajanut mukavuuden halun edelle. Toisaalta, onko 10 hengen dormeissakaan nukkuminen niin mukavaa? Varsinkin, kun jokaisessa jaetussa huoneessa tulee poikkeuksetta kaupan päälle iso viiksekäs saksalainen mies, joka kuorsaa kuin sika.
Kuvagalleria
Kirjoita uusi kommentti
Nimi näytetään muille. Sähköpostia ei julkaista. Lisää tietosuojasta.