Yrityksen tarina

15.8.2005

Aloitan kahdeksannen luokan Jyväskylässä Tikkakoskella. Luokallemme tulee uusi poika, joka puhuu suomea selkästi murtaen. En puhu hänelle pariin viikkoon mitään.

31.12.2012

Istun kolmen kaverini kanssa viettämässä uuttavuotta Jyväskylän keskustassa, joista kaksi on tuttuja jo eskarista ja tämän kolmannen kaverin aksenttikin on jo lähes sulanut pois Suomessa vietettyjen vuosien aikana. Puhe kääntyy jälleen kerran siihen kuinka hienoa olisi perustaa yritys, tehdä kavereiden kanssa siistejä juttuja ja tienata samalla. Aiheesta on jaksettu jauhaa yläasteesta lähtien, mutta ikinä ei ole ollut rahaa, aikaa, ideaa tai osaamista. Koska oli uusivuosi, päätimme tehdä lupauksia. Tein neljä lupausta, joista yksi oli tuon yläasteella tapaamani kaverin kanssa sama ja meni jokseenkin näin ”Jos emme 31.12.2013 mennessä ole tehneet merkittävää edistystä bisnestoiminnan edistämiseksi ne ottaa tatskat”.

Ideat vähissä

Lupaus oli kirkkaana mielessä koko alkuvuoden, mutta merkittävää edistystä ei tapahtunut. Onnistuin hankkimaan nettisivun, jonne ajattelin kirjoittaa joskus jotain. En kuitenkaan koskaan saanut sivuja toimimaan. Aika kului, eikä mitään tapahtunut. Varmaan ajattelin, että onhan asiakaspalvelijana toimiminen serkkuni verkkokaupassa riittävää bisnestä. Työ oli mukavaa, sitä oli vain tunnin verran päivässä ja pääsin soveltamaan paljon. Etenkin lukujen pyörittely oli hauskaa, sillä numerot ja turha nippelitieto ovat aina jääneet hyvin päähän.

Jossain vaiheessa kevättä törmäsin soluasuntoni häkkivarastossa käydessäni kämppikseni kirjoihin. Huomasin niiden joukossa olevan Excel-raamatun, sillä olin aikaisemmin tehnyt paljon omia Excel-sovelluksia, kuten kuntosalipäiväkirjan, kalorilaskurin ja verkkokaupan tilausseurannan. Kysyin kämppikseltäni, voisinko lainata kirjaa. Siitä lähtien kyseinen tiiliskivi kulki mukana jokaisella automatkalla tai paikassa, jossa jouduin odottamaan.

Kesä

Toukokuun loppuun mennessä olin lähettänyt kesätyöhakemuksia yli 40 paikkaan pääsemättä yhteenkään, enkä halunnut edellisen kesän työpaikkaani ajamaan trukkia, sillä se oli tylsää. Halusin nähdä mitä uutta maailmalla oli tarjottavana. Kesäkuu meni verkkokauppatyön, Excel-opiskelun ja lomailun merkeissä. Kuun viimeisinä päivinä minulle kuitenkin soitettiin, että pääsenkö töihin hammasratastehtaalle pakkaajaksi. Totesin, että ei se minua kiinnosta ja asia jäi siihen. Pari päivää myöhemmin sain samasta paikasta tarjouksen laadunvalvojan tehtävään. Otin 5 viikon homman vastaan, koska se kuulosti kiinnostavalta.

Työ verkkokaupassa jatkuivat. Heinäkuun alussa oli tulossa messut, jonne olimme menossa myymään tavaraa ensimmäistä kertaa suoraan myyntipisteestä. Miettiessämme, miten rahastaminen ja kuittien tekeminen onnistuu, keksimme, että sen pystyisi tekemään Excelillä. Selvitimme serkkuni kanssa asiaa, ja suunnitelin kuittien tekemiseen ja ostojen tilastointiin kassajärjestelmän, joka toimi, kun tuotteen luki kannettavaan tietokoneeseen kytketyllä viivakoodinlukijalla. Järjestelmä oli menestys, sillä se toimi aivan kuten piti.

Lähdin messuilta suoraan Ruisrockiin, josta palasimme sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Kotimatkalla jouduin pysäyttämään auton ja ottamaan torkut, etten nukahtaisi rattiin. Olin lopulta nukkumassa klo 3 ja ensimmäinen työpäivä tehtaalla alkaisi 4 tunnin päästä, eikä minulla ollut aavistustakaan millä bussilla pitäisi mennä. Itsetuhoiset ajatukset mielessäni hoidin ensimmäisen päivän velvollisuudet ja raahauduin nukkumaan.

Seuraavana aamuna tein toteamuksen. En halua työskennellä tehtaassa enää ikinä. Enkä tehtaan toimistossa. Enkä ajaa trukkia. Ymmärsin, että haluan tehdä jotakin, missä pääsen ratkomaan tosielämän ongelmia ja ajattelemaan omilla aivoillani. Lisäksi mieleeni hiipi kokemukset monista aiemmista työpaikoista, joissa olin huomannut, että uusia ideoita on vaikeaa ajaa sisään, jos ne eivät sovi nykyiseen yrityskulttuuriin. Oman mielipiteeni mukaan yrityksen päämääränä on tarjota työntekijöille työpaikka, jossa viihdytään ja on kivaa. Monien mielestä töissä pitää aina olla kiire, eikä saa nauraa, muuten se ei ole työtä. Tehtaalla päivän kohokohtiin kuului päiväunien ohella pienimuotoinen myyntityö, kun pääsin hieromaan kauppoja verkkokaupassamme myytävästä kauko-ohjattavasta helikopterista.

Syksy

Syksy tuli ja meni. Lopulta koitti joulukuu ja tenttiviikko lähestyi, ja juuri silloin sain parhaan ideani uudenvuodenlupaukseni täyttämiseksi. Halusin alkaa pitää Excel-aiheista videoblogia, jossa kytken nykymaailman ilmiöitä tekemiini Excel-sovelluksiin. Sain nettisivut toimimaan, tein johdantovideon ja ensimmäisen jakson valmiiksi, mutta lopulta idea alkoi tuntua monimutkaiselta. Joulu lähestyi ja matkustin pyhiksi vanhempieni luokse.

27.12.2013

Sain viimeisen jäljellä olleen luvun Excel-raamatusta luettua aamuyöllä. Siihen mennessä olin ahminut sekalaista Excel-kirjallisuutta kaiken kaikkiaan vajaa 2000 sivua viimeisen 8 kuukauden aikana ja uhrannut kymmeniä tai satoja tunteja muihin aiheeseen liittyviin projekteihin. Aloin miettimään, olinko todella täyttänyt lupaukseni tulkinnanvaraisesta uudenvuodenlupauksesta. Tyydynkö siihen, että melkein yritin ja olen siihen tyytyväinen? Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Jos en pystyisi tällaisen lupauksen jälkeen tekemään merkittävää siirtoa, en pystyisi siihen myöhemminkään, kun minulla on tylsähkö, mutta varma työ ja asuntolaina maksettavana. Menin aamulla nettiin ja perustin yrityksen. Viiden minuutin hommalla lupaukseni oli täytetty. Parkinsonin laki toteutui karulla tavalla, kun työ täytti varsin täsmällisesti sille annetun ajan.

Mitä jäi käteen

Uuden vuoden jälkeen perustin nykyisen sivuston, www.vinkkisolutions.com . Niin ja ne tentit: kolme viimeistä ei mennyt läpi. Olen silti tyytyväinen tekemiini ratkaisuihin. Tekosyitä jättää lupaukseni täyttämättä ja silti luistaa rangaistuksesta olisi ollut useita. Mutta, kuten kirjailija Napoleon Hill asian ilmaisi: ”Don’t wait, the time will never be just right.” Älä odota, aika ei tule ikinä olemaan oikea. Vieläkin pieni ääni päässäni sanoo, että tässä ei ollut mitään järkeä, mutta on parempi epäonnistua kuin katua. Tentit voi käydä uusimassa ja firman laittaa pöytälaatikkoon, jos homma ei ole sellaista kuin kuvittelin.

Aluksi yritin haukata liian suuria paloja. Suuruuden hullut ideat eivät lähteneet aluksi edes käyntiin, koska ne olisivat olleet yleisölle tai asiakkaille liian vaikeasti hahmotettavia. Vuoden työn jälkeen minulla oli palvelu, jolla on kliseiset nettisivut, eikä tarjottava palvelukaan poikkea kilpailijoista. Jos aloittaisin kaiken nyt alusta, saisin samat asiat tehtyä päivässä. Jostain syystä uskon silti tekeväni asiat muita paremmin. Vaikka yrityksen perustaminen on mitätön asia 322 000 muun joukossa, minulle se on valtava juttu.

Suosikki televisiosasarjassani How I met your motherissa pidän siitä, kuinka kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kengännauhojen sitominen aiheuttaa palaverista myöhästymisen ja pitkän tapahtumaketjun seurauksena päähenkilö tapaa elämänsä suuren rakkauden. Entä jos kaverini olisi päätynyt eri luokalle yläasteella? Entä jos minulle olisi sanottu ennen messuja ”Et sinä osaa koodata, et ole opiskellut sitä koulussa”. Elämä on jännittävää. Kuten eräs johtaja on sanonut ”Kirjoittakaa asioita lapulle, yllättävän usein ne toteutuu”.

Oli miten oli, nyt yksi unelma on toteutettu ja monta edessä.