Muun muassa PayPalin perustajana tunnetun Peter Thielin kirja kertoo ennen kaikkea bisneksen perustamisesta ja se on erinomainen valinta aihepiiristä kiinnostuneelle.

Allekirjoitan idean siitä, että yritysten typerää kilpailla samalla tuotteella. Se on hyödytöntä sekä yritysten, että yhteiskunnan kannalta.

Toinen suuri lausahdus, joka pitää varmasti paikkansa meni suunnilleen näin: Uuden yrityksen on ratkaistava ongelma 10 kertaa muita paremmin menestyäkseen. Kaksi kertaa paremmin ei ole riittävä, koska silloin on edelleen liian houkuttelevaa tehdä asiat entisellä tavalla.