Sivustolleni johtaneiden Google-hakujen perusteella hakutermi data scientist palkka on herättänyt runsaasti mielenkiintoa.

Data scientistin palkasta ei aiemmista blogikirjoituksistani löydy tietoa, joten nyt datatietelijöiden ansiotasoa tarkastellaan euroissa ja suhteessa vastaaviin rooleihin.

Ja tietenkin katsotaan paljonko hilloa olisi tarjolla Piilaaksossa.

Data Scientistin palkka eri sivustoilla

Katsotaan ensiksi mitä data scientistin palkka euromääräisesti on eri sivustojen perusteella.

Palkkavertailu.com

Suomalaisen palkkavertailu.com-sivuston mukaan data scientist tienaa 20 palkkatiedon perusteella keskimäärin noin 4500 euroa kuukaudessa. Palveluun voi omatoimisesti ilmoittaa palkkansa bruttona kuukaudessa ennen veroja.

Mediaanipalkka vaikuttaisi olevan myös reippaasti päälle 4000 euroa. Suurin ilmoitettu data scientistin palkka oli eräällä yrittäjällä, 8000 euroa. Tästä on toki hankala päätellä, toteutuuko summa pitkällä aikavälillä.

Data scientistin palkka Palkkavertailu.com:ssa.
Data scientistin palkka Palkkavertailu.com:ssa.

Glassdoor-sovellus

Glassdoor on sovellus, jossa voi arvostella nimettömästi oman työpaikkansa ja vertailla palkkoja eri työtehtävissä ja yrityksissä.

Etsimällä hakutermillä data scientist Tampere, en saa kotikunnastani yhtään osumaa. Helsingissä palkkojen keskiarvo vaikuttaisi olevan noin 4300 euroa. Tuloksia on niin vähän, että palkkojen jakaumaa ei voida näyttää.

Data scientistin palkka Helsingissä Glassdoor-palvelussa.
Data scientistin palkka Helsingissä Glassdoor-palvelussa.

Harnham data- ja analytiikkakysely

Data- ja analytiikkaosaajien rekrytointiin erikoistunut brittiläinen Harnham julkaisee vuosittaisen palkkavertailun nimellä Data & Analytics Salary Survey.

Vuoden 2019 raportissa on listattu Helsingissä työskentelevälle data scientistille seuraavat palkat:

KokemusVuosiansioKuukausipalkka
Aloittelija (Entry level)43 000 €3440 €
Keskitaso (Mid-Level)58 000 €4640 €
Tekninen johtaja (Technical Lead)70 000 €5600 €
Johtaja (Director)100 000 €8000 €
*Vuosiansio jaettuna 12,5 yleisen suomalaisen lomarahakäytännön mukaisesti Harnhamin listauksessa on kyselytulosten ja tiedettyjen palkkojen lisäksi rekrytointi-ilmoituksista poimittuja arvioita. Palkat eivät siis ole keskiarvoja toteumista.

Toisaalta Harnhamin korkeampia palkkoja selittää bonusten ja lisien sisältyminen summaan. Keskimääräiseksi bonusten osuudeksi kokonaispalkasta ilmoitettiin noin viidennes Pohjoismaissa. Glassdoorilla ja Palkkavertailu.com:ssa puhuttiin peruspalkasta.

Raportissa myös todetaan, että pohjoismaiset data-analytiikan ammattilaiset pyysivät keskimäärin 19% palkankorotusta hakiessaan uuteen rooliin. Aivan tähän ei päästy toteutuneiden korotusten ollessa 12%.

Data scientistin palkka verrattuna vastaaviin rooleihin

Harnhamin raportissa data scientistin palkka oli suhteellisen lähellä samankaltaisia data-analytiikan tehtävänimikkeitä, kuten raportointiosaaja (Business Intelligence), ohjelmistoinsinööri (Software Engineer) tai datainsinööri (Data Engineer).

Lue vertailuni: Difference between data scientist and data engineer roles.

Kahdella alimmalla osaamistasolla nimikkeiden välillä vaihtelua oli noin 7000 euroa vuodessa. Kahdella ylimmällä tasolla haarukka oli suurimmillaan noin 13 000 euroa. Verrattuna samankaltaisiin tehtävänmikkeisiin Suomessa data scientisin palkka osui suurin piirtein keskikohdalle.

Pidän Suomen palkkojen vaihteluväliä maltillisena, eikä palkkaerojen perusteella kannata alkaa hifistelemään tittelin kanssa. Ei kuitenkaan tarvitse mennä Saksaa kauemmaksi, että erot roolien välillä kasvavat moninkertaisiksi Suomeen verrattuna.

Harnhamin raportin mukaan Saksassa data scientist päihittää muut tehtävänimikkeet selvästi palkkauksessa. Keskitason data science-osaaja tienaa 75 000 euroa ja tekninen johtaja 100 000 euroa. Suomeen verrattuna samalla osaamisella saisi siis pykälää ylemmän tason palkkaa.

Muissa Euroopan maissa data scientistin rooli ei erotu palkkauksessa yhtä selvästi.

Mitä data scientistille maksetaan Piilaaksossa?

Yhdysvaltojen Piilaaksossa eli Silicon Valleyssa riittää data- ja analytiikka-osaajia. Mitä sanooo Glassdoor San Fransiscon palkoista data scientistien osalta?

RooliVuosiansio euroissaKuukausiapalkka*
Data Scientist118 000 €9440 €
Data Architect111 000 €8880 €
Data Engineer106 000 €8480 €
Software Engineer97 000 €7760 €
Yhdysvalloissa lomarahat tuskin käytössä, mutta suhteutettu Suomen järjestelmään jakamalla vuosiansio taas 12,5:llä. Glassdoorin mukaan näihin peruspalkkoihin tulee usein keskimäärin noin 10 000 euron lisäpalkkiot. Vaihteluväli on bonusten osalta suuri.

Yhdysvalloissa etuna on matalampi työn verotus. Huonona puolena varmasti vähäisemmät julkiset palvelut, pidemmät työajat ja lyhyemmät lomat. Piilaaksossa asuminen on naurettavan kallista.

Yhteenveeto data scientistien palkoista

Vertailun perusteella Suomessa data scientistin palkka on lähellä vastaavia tehtävänimikkeitä. Veikkaisin syyksi ainakin sitä, että pienellä markkinalla erikoistuminen on vähäisempää.

Suuremmilla markkinoilla kuten Saksassa ja Piilaaksossa data scientistien ansiotaso oli verrokkeja korkeampi. Tietyn alueen tai toimialan tarpeet voivat vaikuttaa kysytyinpään osaajaprofiiliin merkittävästi.

Yllättävää ei liene sekään, että palkka kasvaa vastuun ja osaamisen myötä. Aloitteleva data scientist tienaa suurinpiirtein suomalaisen keskipalkan verran . Teknisen johtajan roolissa data scientist pääsee keskimääräisen suomalaisen diplomi-insinöörin palkoille .

Veikkaisin että Piilaaksossa lähtöpalkkojen lisäksi vaatimustaso on kovempi. Elämäntilanne ja -tyyli vaikuttaa siihen, kuinka tuottoisaksi data scientistin reissu Tyynenmeren rannikolle tulisi.